Pelimarkkinoille ilmestyy vuosittain valtava määrä uusia pelejä. Osa niistä saavuttaa hyvässä lykyssä hetkellisesti suuren suosion, jonka jälkeen pelaajat alkavat jo vaihtelua. Jotkut pelit eivät välttämättä missään vaiheessa onnistu tekemään läpimurtoa johtuen joko väärästä ajoituksesta tai yksinkertaisesti siitä, ettei niissä ole mitään sellaista, joka saisi ne erottumaan massasta. Näiden vastakohtana voidaan pitää klassikkopelejä, jotka on julkaistu jo aikoja sitten, mutta jotka pitävät pintansa suosituimpien pelien joukossa vuosi toisensa jälkeen.
Peliklassikoksi ei voi kutsua mitä tahansa suosittua peliä. Pelin ei välttämättä edes tarvitse olla kovinkaan vanha voidakseen tulla luokitelluksi klassikkona. Tyypillisesti klassikkopelejä yhdistävät kuitenkin tietyt piirteet. Pelin on oltava niin hyvä ja viihdyttävä, että sitä tekee mieli pelata kerta toisensa jälkeen. Lisäksi pelissä on oltava jotain sellaista, jonka ansiosta siihen ei kyllästy, vaikka sitä pelaisi yhä uudelleen. Pelin grafiikat, ääniefektit ja juoni jaksavat innostaa. Kolmantena kriteerinä voidaan pitää ajttomuutta. Riippumatta siitä, onko peli julkaistu 20 vuotta sitten vai pari vuotta sitten, se kykenee yhä tänäkin päivänä tarjoamaan hauskoja elämyksiä. Monet vanhat ja oikeasti hyvät klassikkopelit puhuttelevat sellaisiakin pelaajia, joilla ei ole niihin minkäänlaista nostalgista tunnesidettä.
Seuraavaksi esitellään lyhyesti viisi peliklassikkoa, jotka ovat onnistuneet herkeämättä pitämään kiinni suosiostaan vuodesta toiseen.
The Legend of Zelda: Ocarina of Time

Nintendo 64:lle ensimmäistä kertaa jo vuonna 1988 julkaistu Ocarina of Time on monen mielestä yksi kaikkien aikojen parhaista videopeleistä, jota on yritetty jäljitellä kerta toisensa jälkeen siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Ilmestyessään Ocarina of Time hämmästytti avonaisella maailmallaan, joka suorastaan imaisi mukaan seikkailuihin. Kokonaisuuden kruunaa täydellisesti peliin sovitettu musiikki, joka luo siihen lumoavaa tunnelmaa.
Starburst

Alun perin vuonna 2013 julkaistu kolikkopeli Starburst on yhä äärimmäisen suosittu videoslotti, joka löytyy myös Guts Casinon pelatuimpien pelien joukosta. Kyseessä on näennäisesti yksinkertainen viiden rullan ja kymmenen pelilinjan slotti, joka kuitenkin huokuu energiaa ja vetovoimaa. Pelin teemana ovat eri väreissä hohtavat jalokivet, joita katselee mielellään pidempäänkin.
Lisäksi pelikierroksilla satunnaisesti aktivoituvat bonuskierrokset pitävät jatkuvasti pelaajan jännitystä yllä.
Super Mario Bros 3

Super Mario Bros 3 on toimintaa ja seikkailua tihkuva legendaarinen Super Mario -pelisarjan kolmas osa, joka julkaistiin Nintendo-pelikonsolipelinä ensimmäistä kertaa Japanissa jo vuonna 1988. Sittemmin pelistä on tehty uusia versioita niin Wiille kuin Game Boylle. Super Mario Bros 3 -peliä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista peleistä, sillä siinä on valtavasti ulottuvuuksia ja sopivan haastavia tasoja. Lisäksi pelissä esiintyvät persoonalliset hahmot aina Mariosta ja Luigista King Koopaan ovat vieneet pelaajien sydämet mennesään.
Resident Evil 4

Resident Evil 4 on legendaarisen Resident Evil -pelisarjan kuudes osa, joka julkaistiin alun perin vuonna 2005. Kyseessä on toiminnallinen räiskintäpeli, jossa pelaajien tehtävänä on selviytyä eri tasoisista tehtävistä. Yksi tämän pelin suosiota selittävistä tekijöistä on ehdottomasti mukaansatempaava tarina. Resident Evil 4:stä on julkaistu PlayStation 2-, Wii-, Xbox-, Nintendo Switch- pelikonsoleiden ja PC-version lisäksi myös mobiiliversio, joka on niin ikään pelaajien keskuudessa erittäin suosittu.
Halo

Halo sai laadukkaiden grafiikoidensa ansiosta osakseen valtavasti huomiota tullessaan julkaistuksi vuonna 2001 alkuperäisen Xboxin konsolipelinä, mutta teknologian kehittymisestä huolimatta sitä pidetään yhä erinomaisena pelinä. Halon menestystekijöinä voidaan grafiikoiden ohella pitää myös monipuolisia toimintoja, yhteistyöhön pohjautuvaa pelaamista sekä hauskaa ja yllättävän syvällistä juonta. Ei ole mikään ihme, että siitä julkaistaan vielä tänäkin päivänä uusia jatko-osia.