by InesÄäni koetaan useimmiten vain rasitteeksi. En sinänsä ihmettele, kun kuuntelee sitä kaikkea melua joka esimerkiksi kaupunkiympäristössä jo pelkästä liikenteestä aiheutuu. Kun tällaisen ärsykkeen kanssa on tekemisissä pitkään, haluaa vaan hiljaisuuteen. Pitkän työpäivän jälkeen kaikille ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen musiikin kuuntelu tai korvien käyttö muuhun tarkkuutta ja keskittymistä vaativaan tehtävään. Joillekin se voi puolestaan olla keino rentoutua.
Joillekin ääni voi nimittäin olla myös nautinto. Tässä artikkelissa aion avartaa omia taustoja, joiden uskon muokanneen minusta ajan kuluessa valioluokan hifistin.
Pienestä pitäen
Suurin osa ihmisistä on tekemisissä äänen ja musiikin kanssa jo pienestä pitäen. Monet jo lapsena laulelevat suosikkisarjansa tunnusmusiikkia, koska se vaan on niin tarttuva – jää vain päähän soimaan. Olen itse sen ajan poikia, että smurffit olivat kova juttu lapsuudessa. Niille jotka eivät tiedä, smurffit ovat niitä sinisiä valkohattuisia otuksia – smurffithitit puolestaan tunnettuja kappaleita, joista oli tehty smurffi-versiot. Näitä sitten rallateltiin aina automatkoilla – aikuisten hermojen kustannuksella. Monet kappaleet tulivatkin itselleni tutuksi juuri smurffien kautta.
Jos tänä päivänä lapset/nuoret eivät kuuntele enää smurffeja, niin hiljaisuudessa he eivät sentään elä. Nykyinen lastenmusiikki kuulostaa jo monin tavoin lähes identtiseltä aikuisten musiikkiin verratessa. Aiheet ovat toki erilaiset, mutta mistään mielikuvitusolennoista ei enää lauleta. Nuorempi väestö onkin monin tavoin varttuneempaa musikaalisempia: kuinka moni lapsi esimerkiksi pyytää sammuttamaan autoradion, koska se häiritsee? Kyllä se taitaa olla se vanhempi väestö, ketä se suurimmalla todennäköisellä häiritsee.
Musiikista on muodostunut viime vuosian yhä enemmän nuorison juttu. Musiikki kuunnellaan tietokoneella ollessa, ulkona kuulokkeilla ja aina kavereiden kanssa.
Harva itse asiassa edes kiinnittää huomiota siihen, miten paljon olemmekaan musiikin ja äänen kanssa tekemisissä päivittäin. Itse asiassa monilla musiikki raikaa sekä kotona että aina matkalla. Se ei pysähdy koskaan.
Aikuisille tutuin musiikin muoto lienee radio, joka toimii taustahälynä esimerkiksi töissä tai automatkalla. Näissä tilanteissa musiikkia harvoin kuunnella ajatuksella, vaan se toimii enemmänkin kiusallisen hiljaisuuden poistajana. Toki aikuisissakin on vanhan kansan muusikkoja, osa jopa heitä jotka asiakseen laittavat levysoittimen soimaan illanratoksi. Mutta nykypäivänä valitettavan harva heistä kiinnittää musiikkiin ja äänen sen enempää huomiota. Se vaan on. Piste.
Kuuntelutottumukset muuttuvat ajansaatossa
Jokainen meistä voi todeta sen tosiasian, että suhtautuminen musiikkiin muuttuu kyllä iän karttuessa. Jos esimerkiksi pienenä siinä viehätti jokin kiva sävelmä, rallatus, tempo jne., niin vuosien saatossa esille nousevat tyystin eri asiat. Usein se on esimerkiksi tarttuva kertosäe, sanat, tai lauluääni, mutta yhä useammin lempiartisti toimii nuorelle myös eräänlaisena esikuvana. Voi olla, että hänen musiikistaan kiinnostuukin vasta hänen olemuksensa kautta! Eikös vain äänen pitänyt ratkaista?
En minäkään ole kuunnellut aina näin. Olin nuorempana hyvin samanlainen kuuntelija kuin muut ikäiseni. En panostanut äänentoistolaitteisiin, kaiuttimiin tai muuhunkaan. Vielä 16-vuotiaanakin parhaimpina musiikintoistimina toimivat ne jo perinteeksi muodostuneet Logitechin 2.1 tietokonekaiuttimet. Villi veikkaus, että sieltä löytyy vastaavat? Nämähän löytyvät jo melkein joka kodista, ja usein niiden omistaja on jopa ylpeä niiden toistosta. Nää on tosi hyvät nää tietokonekaiuttimet, on tuttu lausahdus minun korville. Allekirjoittanut ratkeaa nykyään melkein nauramaan.
Ei sillä. Olihan ne aika kovat nuoruusvuosina. Nuorethan ja tykkää bassosta – ja sitä niissä riittää. Toisaalta, eipä niistä sitten juuri muuta lähdekään. Kumma kyllä, aiemmin se ei yhtään haitannut, vaikka en itse ole ikinä ollut minkään raskaamman musiikin ystävä. Itseasiassa, voin paljastaa että esim. Kelly Clarkson oli itselle aikoinaan tosi kova juttu. Voitko uskoa, 13-14-vuotias poika fanitti silloin tätä.
Olen aina itse pitänyt musiikista, jonka sanoituksissa on jotain järkeä. Ja ennen kaikkea, joista saa jotain selvää! Siksi mikään hevi ei ole juttuni.
Ihmettelen vieläkin, miksi tästä kaikesta huolimatta en älynnyt panostaa näihin laitteisiin jo aiemmin. Olen aina ollut melko suuri musiikkifani, mutta ilmeisesti en vain ymmärtänyt että jotain parempaakin on tarjolla. Monet eivät ymmärrä vieläkään vaan kuvittelevat kalliisiin kaiuttimiin laittamien rahojen menevän kuin kankkulan kaivoon. Näinhän ei tietenkään ole.
Jotkut kuuntelevat syvällisemmin – eivät vain pintaraapaisuna
Jonkinlaisen hifiherätyksen ”esiasteen” koin 17-vuotiaana, ollessani ysiluokalla. Se ei kuitenkaan tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta vaan ahdinkon ja vaikeuksien kautta. Yläasteaika oli itselle kuin myös valitettavan monelle muulle todella rankkaa aikaa. Löysin synkimmällä hetkellä musiikista voimaa ja lohtua. Tämän kaiken keskellä opin kuuntelemaan täysin eri tavalla kuin aiemmin – syvällisesti ja keskittyneesti. Sen perinteisen rytmin sijasta aloinkin kiinnittämään enemmän huomiota itse lyriikoihin ja muihin sointuihin. Tällä tavalla koko musiikin kuuntelu sai kokonaan uuden merkityksen. Musiikki – sointuineen ja sanoituksineen, toi minulle toivoa paremmasta huomisesta.
Suurin osa meistä ei kiinnitä edes huomiota musiikin eri yksityiskohtiin vaan siihen tasapaksuun tuotokseen joka soi päällimäisenä. Eivätkö heidän korvat sitten voi edes havaita muita sointuja tai soittimia kuin sen päällimmäisenä soivan? Toisaalta, eihän niitä yksityiskohtia, nyansseja, voi edes havaita ellei äänentoistolaitteet ole sillä tasolla että ne kykenevät ne toistamaan.
Halpislaitteiden naurettavat bassokorostukset saavat viimeisetkin nyanssien rippeet katoamaan kauas kaukaisuuteen.
Suurin osa meistä siis ei tule koskaan elämänsä aikana kuulemaan, miltä artistit, miksaajat, levymokulit ja muut ovat tarkoittaneet musiikin kuulostavan. Se on varsin surullista. Mutta se mitä tässä kaikessa en ymmärrä on ihmisten halu panostaa näihin asianmukaisiin laitteisiin. Miksi juuri kukaan ei ole valmis maksamaan kaiuttimistaan tai kuulokkeistaan 20 euroa enempää, vaikka olisivat musiikin ja äänen kanssa tekemisissä lähes koko hereilläoloaikansa? Miten nämä henkilöt voivat nauttia musiikista näillä laitteilla, jotka saavat enemmän asioista tietävän korvat vuotamaan verta?
Silloin kun itse otin tämän ensimmäisen askeleen kohti hifimaailmaa, hankin Sennheiser RS-120 langattomat kuulokkeet, joista olin haaveillut pitkään. Vielä ummikon korvaan ne kuulostivat upeilta – olivathan ne merkittävä parannus aiempiin muovipurkki- ja nappikuuloke-esityksiin. Olin niihin vielä vuosia tyytyväinen, mutta pidemmän päälle niiden tunkkaisuus ja jokseenkin myös yksitoikkoisuus musiikillisesti alkoi kyllästyttämään. Oli siis aika alkaa katsella parempaa settiä. Olin jo pitkään haaveillut varsinaisesta 2.1 stereosetistä, jota sitten voisin laajentaa myöhemmin surroundiksi.
Kuunteletko sinäkin ”sillä korvalla”?
Kaikki ihmiset kuuntelevat eri tavalla, vaikka voisi kuvitella äänen kuulostavan kaikkien kuulevien korviin täysin samalta. Kyse on kuitenkin tavasta, jolla informaatiota, tässä tilanteessa ääntä, ottaa vastaan. Joidenkin kuuloaisti on avoimempi uusille äänille, joten heidän korvansa nappaavat samalta raidalta enemmän sisältöä aivojen käsiteltäväksi kuin keskimäärin. Mikään taikatemppu ei ole kyseessä vaan enemmänkin asennekysymys. Tilannetta voisi verrata esimerkiksi siihen, miten suhtautuu uusiin, tuntemattomiin asioihin ja vaihtoehtoihin. Oletko heti kiistämässä asian vai jäätkö kuuntelemaan mitä vastapuolella on sanottavaa? Oletko siis avoin uusille ideoille!
Hifissä ja high-endissä on lähinnä juuri kyse siitä, mikä itselle merkitsee ja kuinka paljon. Kaikki eivät ole yhtä kultakorvia kuten sanotaan. Mutta taviksen on myös yhtä turha tulla sanomaan, etteikö 10 euron 1000 euron laitteissa olisi muka mitään eroa, koska hän itse ei ymmärrä niiden päälle. Äänenlaatu nousee jyrkästi hinnan mukana, mutta siitä on sitten myös oltava valmis maksamaan. Hifi ei ole halpaa, mutta hyvääkin voi saada kohtuulliseen hintaan kun vain tietää mitä ostaa. Kannattaa myös selvittää, minkä tason kuuntelija itse on. Turha siis maksaa 3000 euron setistä, jos omille korville riittävän hyvä löytyy 100o eurolla.
Tein aikoinaan itse sen virheen näiden laitteiden ostossa, että koska budjetti oli rajallinen, päädyin huonompaan. Tekoani taustalla tuki ajatus siitä, että parempaan ei ole koskaan varaa joten näihin on tyytyminen. Kyseessä oli Audio Pron sarjaa, reilun 200 euron kaiutinpari 300 euron subbarilla.
Näille olin lisäksi ostanut tarjouksesta Yamahan viritinvahvistimen reilulla parilla sadalla. Mitäs luulette, miellyttikö nämä laitteet pitkään?
Ensinnäkin 700 euron kokonaisbudjetti on niin minimalistinen, että sillä hädin tuskin saa edes hyvää jalustakaiutinparia, saati vielä että pakettiin pitäisi mahduttaa subwoofer ja AV-vahvistin. Keräsin siis kokoonpanoni varsin halvoista laitteista, joiden ääni ei sitten pitkällä tähtäimellä miellyttänytkään. Tänäpäivänä mietin, kuinka tyhmä olinkaan sillä olisi tuolla samaisella 700 eurolla saanut jo Genelec-parin!
Kun on kuullut parempaa, ei halua palata entiseen
Mikrohifisarjoissa, stereoissa ja muissa peruslaitteissa on se ongelma, että niiden soittamana musiikki on tylsää. Yksitoikkoista, tunkkaista, verhoutunutta ja värittynyttä. Jopa ahdistavaa! Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta termeillä joiden tarkoitusta peruskuluttaja ei edes ymmärrä.
Kaikkein ärsyttävintä on kuitenkin halpislaitteiden mielipuoliset taajuuskorjaimet, joissa tylsät ylä- ja keskibassot on niin koholla kuin vain on mahdollista. Liiallinen bassotoisto on helpoin tapa pilata koko äänikuva totaalisesti. Eivätkö valmistajat ymmärrä, että ei se huono siitä paremmaksi muutu jos sitä peitellään mojovilla kuminoilla ja jumputuksilla? Tällaisia laitteita ei voi mitenkään järkevästi kuunnella, sillä täysin ylikorostunut bassoalue varmistaa sen että mitään ei sen alta kuule.
Ihmiset eivät ymmärrä, että musiikissa on muutakin kuin se basso. Monissa biiseissä on esimerkiksi tosi hienoja kitarariffejä, uskomattoman hienoa koskettimien soittoa ja komeaa kontrabasson kielten näppäilyä. Nämä kaikki jäävät perustason laitteilla kuulematta. Hifilaitteet tuovat parhaimmillaan kappaleiden todellisen olemuksen esiin. Kaikki eivät vain vielä ole hoksanneet, että aina se ei ole basso.
Aikuisuuden kynnyksellä musiikin merkitys muuttui yhä enemmän syvällisempään suuntaan. Jos noilla Audio Proilla hain jotain ”amispopitus” -kokoonpanoa, en sellaista enää kaivannut. Hain nimenomaan mahdollisimman luonnollisen kuuloista ääntä, joka olisi tarkka ja erotteleva ja toisi kappaleiden parhaat puolet esiin. Arvostan esimerkiksi lauluäänen kauneutta ja puhtautta ja halusin sen esiin. Halusin, että musiikki kuulostaa juuri siltä kuin miltä sen on tarkoitettukin. Ei mitään bassoviritelmiä, vain puhdasta tarkkaa ääntä.
Tämä epäonnistuneen Audio Pron ostoksen jälkeen ymmärsin sen, että minulla ei koskaan ole varaa niin kalliisiin kaiuttimiin kuin korvani vaativat. Asiaa selviteltyäni tulin siihen tulokseen, että kuulokkeilla pääsee halvimmalla kun tavoitteena on paras äänenlaatu parhaaseen hintaan. Laadukkaat kuulokkeet vastaavat jopa kolme kertaa kalliimpi kaiuttimia, joten jos kaiuttimien hinta jaetaan kolmella, päästään jo hintaluokkaan jolla köyhälläkin on säästämällä varaa.
Mietin pitkään ja hartaasti mitkä kuulokkeet ostan, vaihtoehtoina olivat lähinnä Sennheiser HD600 ja AKG K701. Molemmat hyvin laadukkaita studiokäytössäkin nähtyjä malleja, mutta kuitenkin hyvin erilaisia. Sennheiserin ollessa monille tutumpi, äänentoistoltaan dynaamisempi ja AKG:n ollessa harvan (eliitti)porukan valinta. Tässä kaikessa kummallista oli se, kuinka paljon haukkuja AKG:t saivat niskoilleen ja Sennheisereita puolestaan ylistettiin. Kuitenkin AKG:ssä oli kaikki ne puolet, joita musiikissa eniten arvostan – neutraalia luonnollisuutta, erottelevaa monitorimaisuutta ja ylivoimaista äänentarkkuutta. Onhan AKG aito studiokuulokkeiden valmistaja jo yli 60 vuotta!
Kaikesta negatiivisesta palautteesta huolimatta tiesin syvällä sisälläni, että ne ovat vain sellaisten ihmisten kommentteja jotka eivät ymmärrä aidosta high-end toistosta mitään ja siksi päädyinkin näihin AKG:n kuulokkeisiin – tosin K702 -malliin koska sain sen niinkin edullisesti kuin 300 euroa! Voin sanoa, että olen todella kiitollinen että pidin pääni!
AKG:t ovat juuri kaikkea sitä, mitä musiikissa ja äänessä arvostan. Onneksi en kuunnellut muita ja ostanut niitä Sennheisereita, jotka eivät aiemminkaan minua ole miellyttäneet. Tästä näkee sen, miten erilaista soundia ihmiset voivat arvostaa. Omiin korviini kaikki muut kuin AKG:t kuulostavat joltain teinidiscopopitus-luureilta, mutta 90 % ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että tällainen jumputus Senkku on parempi.
Kun tutustuu laadukkaampaan äänentoistoon, huomaa sen kuinka erilailla musiikkia voi alkaa kuunnella. Kun on kuullut tarkkaa, erottelevaa ääntä, sitä samaa alkaa etsimään myös muista laitteista. Kuuntelen nykyään täysin eri korvalla perustason laitteitakin ja voin sanoa, että ne kuulostavat kamalalta aitojen hifilaitteiden jälkeen. Niistä puuttuu se kaikki tilantuntu ja läsnäolo mitä paremmista irtoaa. Korvat ovat jo niin tottuneita laadukkaaseen ääneen, että ne etsivät sitä yksityiskohtaista kauneutta myös halvemmista laitteista. Ja kun niitä nyansseja ja sitä äänen puhtautta ei löydy, itkuhan siinä tulisi jos sellaista joutuisi jatkuvasti kuuntelemaan.
Musiikki ei yksinkertaisesti vain ole enää mitään ilman kunnon toistimia.
Kuulo harjaantuu kuunnellessa – haluamattakin!
Ummikko ei välttämättä kuule mitään eroja erilaisten kaiuttimien välillä. Mutta niitä on – selviäkin. Ensinnäkin jo aivojen on oltava siinä tilassa, että ne pystyvät kunnolla keskittymään kuunteluun – yksityiskohtaisesti. Jos olet vain pintapuolinen kuuntelija, et todennäköisesti pysty nauttimaan hifiäänestä koko potentiaalilla. Jos laadukkaasta äänestä tietämätöntä yritetään väkisin saada ymmärtämään high-end -äänen merkitys, työ on täysin turhaa. Ihmiset siirtyvät hifin pariin omasta tahdostaan – halusta saada oma lempimusiikkinsa kuulostamaan paremmalta. Hifi vaatii ennenkaikkea asennemuutoksia, jotta siitä voisi nauttia syvällisemmin.
Hifiin ei passaa sotkea niitä henkilöitä, jotka egottavat subbareidensa koolla, määrällä ja wattitehoilla. Nämä ovat asioista, joista hifistit eivät ole kiinnostuneita. Hifi ei ole mitään bassojen juhlaa vaan mahdollisimman tarkkaa, luonnollista ja erottelevaa ääntä. Usein laadukkaat kaiuttimet mielletään jatkeeksi, siinä missä autokin. Hifi on harrastus, aitoa kiinnostusta ääntä ja äänitekniikkaa kohtaan. Se on kallis harrastus, mutta sitäkin mielenkiintoisempi.
Kun on tekemisissä laadukkaan äänen parissa, kuulo harjaantuu väkisenkin. Kun korvat oppivat, että jotain parempaakin on tarjolla ja aivot pukkaavat sen myötä endorfiineja, hifikärpänen on päässyt puraisemaan. Kun aivot tietävät, miten erilaiselta musiikki saadaan kuulostamaan oikeanlaisilla laitteilla, ääni saa kokonaan uuden merkityksen.
Enää se oma hyvänä pidetty mummostereo ei miellytäkään korvia, eikä sitä tee mieli kuunnella. Sen sijaan kiinnostus kohdistuu ottaa selvää, miten laadukkaamman äänen pariin pääsisi myös itse.
Korvilla menee aina oma aikansa tottua äänimaailmasta toiseen, joten mitään kaiuttimia/kuulokkeita ei koskaan pitäisi arvostella ilman pidempää kuuntelusessiota. Missään 15min pikakuuntelussa korvat eivät ole tarpeeksi avoimet uudelle äänelle, jotta pystyisivät etsimään äänimaailmasta niitä pieniä vivahveita. Ne keskittyvät enemmän siihen pääasialliseen, keskeisempään tuotokseen.
Nälkä kasvaa syödessä
Mikä sitten tekee hifistä harrastuksen? Eikös homma ole bueno, kun asianmukaiset laitteet on hommattu? Sehän olisi varsin tylsää, että koko harrastus loppuisi siihen että kun kauan ja hartaasti toivotut laitteet saa ostettua ja viritettyä toimintakuntoon.
Hifi on harrastuksena pitkäaikainen, usein elämänikäinen. Ensinnäkin, koska hifilaitteet ovat kalliita, kaikkea tarvittavaa ei saa hommattua kerralla. Jo pelkästään tämä pitkittää harrastuksen alkutaipaletta ja tätä lääkitäänkin usein esimerkiksi tiedonjanolla: turha aika kannattaa hyödyntää opiskelemalla äänentoistoa syvällisemmin. Olet sitten valppaana asianmukaisessa hifiliikkeessä ja tiedät mitä sieltä haet.
Kaikki tietävät tunteen, kuinka nälkä kasvaa syödessä. Alun perin vannoit, että ostat vain sen vahvistimen ja kaiutinparin ja se on siinä. Mutta sitten myöhemmin tekeekin jo mieli laajentaa kokoonpanoa subbarilla, koska pääkaiuttimien alarekisteri jää muuten leffoilla vajaaksi. Mutta mutta. Eihän leffat ole mitään ilman 5.1 monikanavaääntä, jolla elokuvan tapahtumiin pääseekin ihan eri tavalla sisälle! Myöhemmin mietit, kannattaisiko ostaa vielä ne kaksi muutakin pönttöä jotka puuttuvat 7.1:stä…
Vaikka hifi mielletäänkin usein lähinnä äänentoistoksi, kuuluu siihen nykyään yhä enemmän eittämättä myös kuvantoisto, mahdollisimman isolta screeniltä. Monet haaveilevat omasta kotiteatterijärjestelmästä, enkä minä ole poikkeus. Tämän rakentamiseen sitten tarvitaan puolestaan iso, näyttävä TV tai valkokangas ja videotykki. Kun tähän lisätään vielä bluray-soittimen tarve yms., hifistä onkin muodostunut pitkäaikainen harrastus – pikemminkin ikuisuusprojekti.
Ei kannata käsittää väärin. Hifiharrastajat eivät kaikki ole erityisen varakkaita. Siksi suurin osa itse harrastuksen ajasta meneekin itse laitteiden ja tekniikoiden opetteluun, koekuunteluihin ja suunnittelutyöhön. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty eikä kaiuttimia koskaan kannata ostaa kuin sikaa säkissä. Lähes kaikki hifiharrastajista hankkivat laitteensa erissä ja kuukausimaksulla, kuten kuka tahansa meistä. Kiinnostus äänentoistoa on kuitenkin sen verran kova, että sen vuoksi haluaa laittaa rahaa sivuun – jotta oma unelmien kokoonpano olisi joskus valmis.
Näin pähkinänkuoressa, hifi ja laadukas äänentoisto on harrastus siinä missä lukeminen, tietokonepelaaminen tai tennis. Aihe, joka kiinnostaa valtaisasti ja jossa haluaa kehittyä. Ei siis kaiuttimilla ja subbareilla egotusta, mitä monet luulevat sen olevan.
Hifi ei ole uskonto
Monet asiasta tietämättömät mieltävät hifin järjettömäksi, turhaksi ja paljon rahaa kuluttavaksi mieltymykseksi hankkia laitteita, joilla ”ei oikeasti tee mitään”. Hifiharrastajista puhutaan ”hihhuleina”, jotka uhraavat niin paljon aikaa, vaivaa ja rahaa asiaan, että se vaikuttaa jopa uskonnolta! Miksi sitten vastaavaa leimaamista ei näy esimerkiksi tietokonepelaajissa, jotka ostavat tonnin näytönohjaimia muutaman kuukauden välein – vain jotta mielikuvituksellinen videopeli toimisi nykimättä?
Olen pelaaja itsekin ja ymmärrän sen tunteen kuinka ärsyttää kun jokin ei toimi sulavasti. Ymmärrän myös sen, että millään integroiduilla piireillä ei tee mitään ja ostaisin itse samanlaisia, jos vain olisi varaa. Mutta mitä tulee pelaamiseen ja hifiharrastukseen, ääni ja musiikki vie voiton.
Olen sen kanssa enemmän tekemisissä, joten koska käytössäni oleva budjetti riittää vain toiseen – päädyn niihin kaiuttimiin.
Tämä todistaa sen, että ihmiset ovat valmiita uhraamaan paljon rahaa asioihin, jotka tekevät heidät onnelliseksi. Eikä se ole ollenkaan huono asia, tietysti niin kauan kuin budjettiaan ei ylitä. Kehotan kuitenkin monia avarakatseisuuteen, sillä ihmisiä kiinnostavat eri asiat. Minua itseäni kiinnostaa esimerkiksi myös valokuvaus, jota mielellään harrastaisin jos joskus saisin rahat kokoon kunnolliseen kameraan. Se että sinusta jokin asia tuntuu tylsästä, rahanhukalta, ei välttämättä ole sitä toiselle.
En kehota ketään hankkimaan sen kummempia audiolaitteita kuin tällä hetkellä omistat – ainakaan pelkän oman mieltymykseni takia. Mutta jos tunnet piston sydämessäsi, että kaipaisit ääneltäsi jotain enemmän, tiedät nyt että se on mahdollista.
Oma laitteistoni
Monet ovat nyt ehkä kiinnostuneita siitä, millä sitten tällainen kultakorvaksi vannoutunut hifiharrastaja oikein musiikkinsa kuuntelee. Kuten jo kerroin, olen suuri neutraalin, analyyttisen äänen ystävä joten itseäni kiinnostavat suuresti studiotason laitteet. Haen kylmää, joidenkin mielestä jopa tylsää, kolkkoa soundia. Pidän luonnollisesta, kirkkaasta äänestä, jossa tilantuntu, artistin läsnäolo ja soittimien sijainti on aistittavissa. Kaikki musiikin yksityiskohdat ja vivahteet saavat parhaimmillaan ihoni kananlihalle – tietysti vain hyvällä tavalla!
No, päästän teidän jännityksestä ja vastaan kysymykseenne alla.
Kaiutinlaitteisto
Tietokonekuuntelussa toistimina toimivat Genelecin uuden M-sarjan pienemmät mallit, M030.
Kuulokelaitteisto
Kuulokkeina toimivat jo mainitut AKG:n referessitason studiokuulokkeet, K702:t. Näissä erona K701 malliin verrattuna on irroitettava piuha. Musical Fidelity V-CAN II toimii kuulokevahvistimena näille. Erinomainen amppi, varsinkin hintaisekseen (169e)!
Matkalla
Vedenkestävä Sony Xperia Acro S älypuhelimeni toimii äänilähteenä yhdessä Spotify Premiumin kanssa. Varsinaisesta toistosta vastaa AKG K376 In Ear -kuulokkeet. Sama tuttu AKG:n studio-osaaminen pienessä koossa.
Yksi laite ei riitä, jos saman laadukkaan äänen haluaa kaikkialle. Kotona musiikkia tulee kuunneltua nykyisin lähinnä Geneleceillä, mutta tarpeen tullen varalla ovat vähintäänkin yhtä hyvät kuulokkeet. AKG:n In Ear:it kulkevat puolestaan mukana – asioilla ja lenkillä.
Millaisella kokoonpanolla Sinä kuuntelet musiikkisi? Kerro kommentein!
