Miten iGaming -alan kehitys vaikuttaa teknologian kokonaiskehitykseen Suomessa?

img
Aug
24

Viimeistään Nokia-ajoista lähtien Suomi on tunnettu teknologian maana. Matkapuhelinjätti vauhditti Suomen taloutta etenkin 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella. Osittain Nokian ansiota on se, että Suomeen on syntynyt esimerkiksi niin voimakas peliteollisuuden sektori kuin se nykyään on. Teknologian alalla ollaan paljosta velkaa Nokialle.

Nokian merkityksen laskiessa nouseekin esille kysymys, että mikä muu ala voisi vauhdittaa teknologian kehitystä Suomessa. On aiheellista pohtia, että voisiko nousussa olevasta iGaming -alasta olla siihen.

Mikä on iGaming ala?

Monet meistä ovat törmänneet termiin iGaming. iGaming sisältää kasinovedonlyönnin, nettipokerin, nettivideopelit, urheiluvedonlyönnin jne. Urheiluvedonlyönti ja nettikasinot muodostavat suurimman osan iGaming-pelaamisesta. Ala on kasvussa, ja on syytä pohtia, voiko se auttaa Suomen teknologiateollisuuden kokonaiskehitystä.

Mitä mahdollisuuksia iGaming voisi avata?

Nopeasti ajateltuna iGaming ala voisi tarjota joitakin mielenkiintoisia mahdollisuuksia teknologiateollisuudelle. iGaming tulee todennäköisesti kehittymään käsi kädessä teknisten innovaatioiden kanssa, joten parhaassa tapauksessa iGaming -teollisuuden kehittyminen tulee tukemaan teknologian kehitystä Suomessa, sillä suomalaiset yritykset voisivat pyrkiä toimittamaan teknologiaa, jota kasvava iGaming -teollisuus tarvitsee. Yksi esimerkki iGaming -alan tarjoamista mahdollisuuksista on eri vedonlyöntisovellusten kehittäminen tai jopa kehittää siruja älypuhelimiin.

Nopeat yhteydet – 5G-tekonlogian kehittämistä

Netissä tapahtuvat videopelit, nettikasinot ja vedonlyöntisivustot tarvitsevat luotettavan ja mielellään nopean nettiyhteyden. Vaikka pelaaminen onnistuu hitaammillakin yhteyksillä, ovat nopeat 5G-verkot paras vaihtoehto yhteyksien puolella. Tämä siis siinä tapauksessa, että 5G-verkko on kattava ja toimii ilman häiriöitä että tämä  johtaa  nopeampiin  latausaikoihin  missä  tahansa  siihen  liitetyssä  sovelluksessa.

Nopeat yhteydet mahdollistavat esimerkiksi verkkopelaamisen nopeasti ja vaivattomasti. Jopa tällaiset jännittävät kokemukset “raskaista” nettipeleistä, kuten Mega fortune -kolikkopelistä, toimivat tehokkaasti, optimaalisella nopeudella ja käyttäjäystävällisellä käyttöliittymällä, joka tekee pelaamisesta paljon realistisempaa ja vaivattomampaa. Huomaa myös moderni grafiikka ja lukuisat elementit, kuten äänitehosteet pelin aikana.

Hyvän 5G-yhteyden ansiosta kaikki toimii sujuvasti.

Mikäli pelaamisen puolella tapahtuu samantyyppinen ilmiö kuin musiikin sekä elokuvien että sarjojen puolella, saattaa pilvipelaaminen yleistyä. Mikäli laskemme videopelit iGamingin alle, tämä on yksi iso potentiaalinen kasvuala tulevaisuudessa. Yksinkertaisesti ilmaistuna pilvipelaaminen tarkoittaa sitä, että tietokoneet ja konsolit tulevat tarpeettomiksi, kun pelit siirtyvät internetin palvelinkeskuksiin.

Sieltä ne on mahdollista välittää lähes mille tahansa näytölle. Tähän tarvitaan luotettavia 5G-yhteyksiä ja tässä suomalaiset insinöörit voisivat tuoda oman panoksensa. Kattavat, toimivat ja vakaat 5G-yhteydet ovat pilvipelaamisen elinehto ja totuuden nimissä on sanottava, että pilvipelaamiselle ei voi ennustaa kovin pitkää tulevaisuutta, mikäli yhteydet eivät ole kunnossa ja pelaamisessa esiintyy pätkimistä ja tökkimistä.

Suomalaisista apua pelien siirtämisessä pilveen?

Yksi pilvipelaamisen keskeisimpiä kysymysmerkkejä on se, että pystyvätkö pilvipelipalvelut tarjoamaan riittävästi suosittuja pelejä pilvessä. Mikäli pilvessä ei ole pelimaailman isoimpia nimiä, saattaa innostus pilvipelaamista kohtaan jäädä vaisuksi. Ongelma on, että pelin siirtäminen pilveen ei ole halpaa, vaan yhden pelin siirtämisessä puhutaan kymmenistä miljoonista dollareista.

Näin oli ilmeisesti ainakin Red Dead Redemption 2:n kohdalla. Voisikin miettiä, että pystyisikö Suomen osaava pelisektori kehittämään teknologiaa tämän asian hoitamiseen. Käynnissä vaikuttaa olevan kilpajuoksu pilvipelaamisen herraksi ja se, joka ennättää saamaan kaiken toimimaan sujuvasti, on erittäin hyvässä asemassa, mikäli pilvipelaaminen kasvaa merkittävästi.

Virtuaalitodellisuuden kehittämistä?

Yksi tulevaisuuden sana on varmasti virtuaalitodellisuus tai tekotodellisuus (tunnetaan myös kirjainyhdistelmänä VR eli Virtual reality). Sen kaikkia mahdollisia käyttötarkoituksia on tällä hetkellä vielä hankala hahmottaa, mutta nopeasti ajateltuna mahdollisuuksia on milteinpä rajattomasti.

Virtuaalitodellisuudella tarkoitetaan tietokonesimulaation tuottamien aistimusten avulla luotua keinotekoista ympäristöä, joka saattaa simuloida joko todellisen elämän ympäristöä, tai sitten kyseessä täysin keksitty ympäristö. Tässä voisi olla kysyntää suomalaiselle osaamiselle.

Suomalaiset voisivat yhdistää virtuaalitodellisuuden osaamisensa, vaikka joidenkin nettikasinoiden kanssa: suomalaiset mallintaisivat nettikasinoiden toiveiden mukaan jonkun tosielämän kasinon autenttisen pelikokemuksen tarjoamiseksi pelaajille. Toinen vaihtoehto voisi olla tehdä mittatilaustyönä kuvitteellinen virtuaalitodellisuuden kasino jollekin nettikasinolle.

Tämä saattaa hyvinkin olla nettikasinoiden suunta tulevaisuudessa: jokaisella on oma virtuaalitodellisuuden kasino.

On helppo kuvitella, että kilpailu suurimman ja näyttävimmän kasinon omistamisesta siirtyy tosielämän lisäksi myös virtuaalimaailmaan. Kustannukset virtuaalimaailmassa jäävät kaiken järjen mukaan tosielämän kuluja pienemmiksi ja rakennuslupia ei tarvitse kysellä! Suomaliset voisivat siis profiloitua vaikkapa juuri virtuaalitodellisuuden kasinoiden kehittäjinä.

Tekoälyn kehittäminen

hieman arkisempi, mutta varmasti tarpeellinen ala tulvaisuudessa on tekoälyn kehittäminen iGaming -teollisuuden tarkoituksiin. Pelaajat luovat valtavat määrät dataa, jonka analysoimiseen tarvitaan tekoälyä, sillä ihmiselle urakka on aivan liian iso. Lisäksi toimiva tekoäly auttaa mm. nettisivujen kehittämisessä, jotta asiakkaille voidaan tarjota heidän mieltymyksiään vastaava pelikokemus. Mahdollisuuksia on suomaliselle osaamiselle on lähes rajattomasti ja raapaisimme tässä artikkelissa ainoastaan pintaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *