Mobiililaitteet yleistyvät vauhdilla ja moni meistä omistaakin niitä jo useamman kappaleen. Älypuhelin kulkee taskussa kaikkialle ja rohkeimmilla on myös tabletti laukussa mukana. Laitteita käytämme niin viestintään, työhön kuin huviinkin ja yhä useampi hoitaa niillä samoja päivittäisiä askareita kuin tietokoneellakin. Valitettavasti mobiililaitteella työskennellessä kaikki tiedostot jäävät oletuksena vain laitteen omaan muistiin. Otimme sitten kuvia, tallensimme asiakirjoja tai kuvasimme videota, emme pääse dataamme käsiksi toisella laitteellamme. Näin ollen siis jos esimerkiksi aloitimme työskentelyn kotona tabletilla, emme voi sitä jatkaa älypuhelimella matkalla – ilman erillistä tarkoitukseen soveltuvaa palvelua. Toki olemassa on pilvitallennustiloja kuten Dropbox, mutta kaikki eivät välttämättä innostu kuukausimaksullisista palveluista. Mikä siis avuksi?
Yksi vaihtoehto erillisten synkronointi-palveluiden käytölle on omaksi hankittava langaton tallennustila. Esimerkiksi PNY Wireless Media Reader on tällainen. Sain testikappaleen kokeiltavaksi ja nyt kerronkin mitä kaikkea sillä voikaan tehdä.
Tiedostopalvelin taskussasi
PNY Wireless Media Reader (WMR) on siis kannettava langaton tallennuslaite, johon voidaan tallentaa tiedostoja niin tietokoneella kuin langattomasti mobiililaitteella. Laite voidaan kytkeä mukana tulevalla USB-kaapelilla tietokoneeseen kortinlukijaksi ja hallita sen tiedostoja resurssienhallinnalla tavalliseen tapaan. Mobiililaitteet voivat ottaa yhteyden WMR:iin WiFi-yhteyden avulla ja käyttää laitteeseen tallennettuja tiedostoja maksuttoman PNY:n sovelluksen avulla.
Wireless Media Reader käyttää ulkoista muistia tallentaakseen dataa. Se tukee sekä SD-, USB- että HDD-tallennuslaitteita, toisin sanoen muistikortteja, USB-tikkuja kuin kannettavia kovalevyjäkin. Tarvittaessa sekä SD- että USB-asema voivat olla yhtaikaakin käytössä maksimaalisen tallennuskapasiteetin saavuttamiseksi.
WMR on suunniteltu erityisesti mobiililaitteiden kannettavaksi langattomaksi tallennuspaikaksi, mutta halutessaan sitä voi käyttää myös työpöydällä erillisenä kortinlukijana.
Parhaan hyödyn laitteesta saa monen älylaitteen taloudessa, jossa samoja tiedostoja halutaan käyttää kaikilta laitteilta – joskus jopa samaan aikaan. WMR sopii pienen kokonsa ansiosta erinomaisesti myös yksityiseksi aina mukana kulkevaksi ”pilvitallennustilaksi”, jos käyttäjä mieluummin tallentaa ulkoiselle laitteelle kuin älylaitteen omaan muistiin.
Mobiililaitteiden paras kaveri

PNY WMR:n pääasiallinen tehtävä on kulkea nykyisten älylaitteiden mukana ja tarjota niille langatonta ulkoista tallennustilaa. Voit tallentaa tiedostoja kuten dokumentteja, laskentataulukoita, powerpoint-esityksiä tai vaikka valokuvia, videoita ja musiikkia laitteeseen asetetulle tallennusmedialle kuten muistikortille ja päästä niihin käsiksi miltä tahansa älypuhelimelta tai tabletilta. Tiedostojen hallinta onnistuu PNY:n omalla sovelluksella, joka on ladattavissa Applen ja Googlen omista sovelluskaupoista.
Sovelluksen avulla voit helposti siirtää dataa laitteen oman muistin ja WMR:n välillä. Voit käsitellä tiedostoja ja streemata mediaa myös suoraan laitteelta – itseasiasssa jopa viisi henkilöä voi samanaikaisesti. Siispä vaikkapa kokonainen työ- tai opiskelijaryhmä voi käyttää samoja tiedostoja yhtaikaa omilta taulutietokoneiltaan. Tai kaveriporukka voi kuunnella samaa musiikkia suoraan WMR:stä omalla älypuhelimellaan.
WMR toimii suoralla WiFi-yhteydellä älylaitteiden välillä, joten liikenne sen välillä ei vaadi data- tai internet-yhteyttä eikä näin ollen aiheuta kulujakaan. Tarvittaessa WMR:n voi kuitenkin yhdistää esimerkiksi langattomaan kotiverkkoon ja päästä sen kautta aina nettiin asti.
Laitteessa on sisäinen 2000mAh:n akku, jolle luvataan jopa 5 tuntia käyttöaikaa. Akku ladataan USB-virralla, esimerkiksi tietokoneeseen kytkettynä. Laite voi myös omalla virrallaan ladata micro-USB:llä varustetun älylaitteen akkua, tarjoten sille jopa yhden täyden latauksen. Lataustilassa WMR:n tallennusominaisuudet eivät ole kuitenkaan käytettävissä.
Dropboxit ja muut vastaavat palvelut maksavat kuukausittain, mutta hankkimalla esimerkiksi tällaisen PNY:n laitteen omaksi, et joudu maksamaan tallennustilasta.
Toimii myös tavallisena kortinlukijana

Vaikka WMR on selvästi tehty mobiilikäyttöä silmällä pitäen, voi sitä käyttää myös perinteisenä kortinlukijana. Useimmissa nykyisissä tietokoneissahan kortinlukija on tietysti jo valmiina, mutta joistakin vanhemmista malleista se saattaa edelleen puuttua. Joskus kortinlukija saattaa puolestaan olla sijoitettu niin hankalasti, ettei sitä mielellään käytä. WMR paikkaa tämänkin tilanteen ja voi käyttämättömänä levätä vaikka työpöydällä, jolloin kortteja on paljon mukavampi käsitellä.
Kortinlukijana toimiminen mahdollistaa myös tiedostojen tallentamisen laitteeseen tietokoneelta. Voit esimerkiksi ladata laitteen täyteen musiikkia tai elokuvia matkaa varten. Yhdistämällä tämän jälkeen vaikkapa kaverisi kanssa älypuhelimet WMR:iin, voitte molemmat katsoa samaa leffaa omilta ruuduiltanne WiFi-verkon yli. Kätevää!
Tavallisten muistikorttien lisäksi voi laitteeseen kytkeä myös USB-muisteja, kuten muistitikkuja ja kannettavia kovalevyjä. Näin voit helposti liittää flash- tai massamuistilaitteesi suoraan WMR:iin ja käyttää niitä sen kautta. Ei enää tarvetta kytkeä laitteita koneeseen erikseen. Säästyt ylimääräiseltä työltä ja vältyt johtojen kanssa leikkimiseltä.
Pieni laite jolla paljon käyttömahdollisuuksia
PNY WMR ei anna olettaa ulkoisesti paljon, mutta se kätkee kuitenkin sisäänsä yllättävänkin paljon mahdollisuuksia. Laite on eittämättä omiaan käytettäessä yhdessä useamman mobiililaitteen kanssa, mutta tavallaan on hienoa että saman laitteen avulla dataa voidaan hallita myös tietokoneen avulla. Eniten laitetta tuli itse käytettyä niin, että tiedostot tallensi ensin tietokoneella laitteen kortille ja sen jälkeen niitä puolestaan käytti älypuhelimella.
WMR sopii niin asiakirjojen, kuvien kuin musiikin ja videoidenkin tallennukseen – tähän ei ole mitään rajoitetta. Kätevää muutenkin kun laitteeseen saa erillisen tallennustilan ansiosta periaatteessa niin paljon tilaa kun vain haluaa.
Mikään ei siis estä vaikkapa arkistoimasta omaa musiikkikirjastoa omalle WMR-laitteelle tai lataamasta HD-elokuvia offline-katseluun. Näitä pääsee sitten käyttämään kaikilta kosketusnäytöllisiltä laitteilta WMR:n kantaman alueella. Ehdottomasti parasta laitteessa on kuitenkin se, että tiedostoja voi käyttää jopa viisi henkilöä samanaikaisesti. Kaverukset voivat siis WMR:iin yhdistettynä vaikkapa kuunnella musiikkia yhdessä molemmat omalta laitteeltaan.
Itseäni jäi oikeastaan eniten WMR:ssä harmittamaan vain se, ettei sitä voi käyttää yhtaikaa tietokoneen ja mobiililaitteen kanssa. En siis voi tallentaa kortinlukijana laitteeseen tietoa samalla kun joku streemaa siltä mediaa. Laitteen langaton tiedostonhallinta on rajattu vain PNY:n omaan sovellukseen, joten tästä johtuen laitteen tallennustilaan ei pääse käsiksi myöskään esimerkiksi kannettavalla tietokoneella vaikka WiFi olisikin käytettävissä. WMR:a ei myöskään voi samoista syistä määrittää resurssienhallinnan kautta verkkolevyksi.
Harmillista että laitteen kaikki toiminnot eivät ole käytettävissä samanaikaisesti, vaan siinä joutuu ikääkuin siirtymään eri tilojen välillä. Tämä rajoittaa paljon etenkin tietokonekäyttöä, kun tiedonsiirto on rajattu sillä pelkkään suoraan USB-yhteyteen. Käyttö olisi ollut huomattavasti vaivattomampaa, jos WMR hyväksyisi WiFi-yhteydet myös tietokoneilta eikä käyttö rajoittuisi vain PNY:n mobiilisovelluksiin.
Silti, kokeneempi käyttäjä löytää tälle varmasti monia muitakin sovellutuksia kuin paketin kyljessä lukee ja siitä on varmasti ihan oikeaakin hyötyä arjessa. Erityisesti laitteen pieni koko on ihan ihailtava sen ominaisuuksiin nähden.
Lyhyesti

PNY Wireless Media Reader ★★★★☆
Taskuun mahtuva langaton tallennustila, johon tallennat keskitetysti tai jaat hallitusti
Lisätietoa: http://www.pny.eu/product/p-29-243-755/Wireless-Media-Reader/Wireless-Media-Reader/
Suositushinta: 75 euroa
Hyvää
- Pienikokoinen laite kulkee helposti mukana, tarvittaessa vaikka taskussa
- Tallenna laitteeseen asetettuun muistiin joko tietokoneella tai mobiililaitteella ja pääset tiedostoihisi käsiksi langattomasti aina laitteen kantaman alueella
- Useampi käyttäjä (max. 5 kpl) voi streemata mediaa (kuten musiikkia ja videota) laitteen tallennustilasta omalla älylaitteellaan yhtäaikaisesti. Sopii hyvin siis esimerkiksi verkkojakolevyksi sisäverkkoon
- Voidaan käyttää niin muistikorttien kuin USB-levyjenkin kanssa
- Laitteen voi yhdistää WiFi-verkkoon, jolloin sen kautta pääsee myös nettiin
- Lataa tarvittaessa omalla virrallaan älylaitteesi akkua microUSB:n kautta. Valitettavasti en voinut kokeilla omaan iPhoneeni
- Toimii myös tavallisena kortinlukijana tietokoneessa
- iOS- ja Android-sovellukset
- Erinomainen vaihtoehto kuukausimaksullisille pilvitallennuspalveluille
Huonoa
- Tiedostoihin pääsee käsiksi vain laitteen kantaman alueella. Laitteen on siis kuljettava aina mukana, jos sitä haluaa hyödyntää tehokkaasti
- Ei voida käyttää yhtaikaa tietokoneen kortinlukijana ja langattomana tallennustilana. Tietokone ei voi yhdistää laitteeseen WiFi:n avulla vaan vaaditaan USB-yhteys
- Mobiililaitteiden kanssa on käytettävä PNY:n omaa sovellusta tiedostojenhallintaan. Vain Android ja Applen laitteet ovat tuettuja
- Akku kestää korkeintaan 5 tuntia, joten USB-kaapeli kannattaa pitää mukana latauksen varalta
- Laite ei voi ladata älylaitteen akkua, kun sitä käytetään tallennustilana
- Laitteessa ei ole itsessään omaa muistia, tallennusväline (SD-kortti tai USB-muisti) on hankittava erikseen
Johtopäätös

PNY Wireless Media Reader on näppärän kokoinen laite, joka kulkee helposti mukana. Pienestä koostaan huolimatta laitteella on useita käyttömahdollisuuksia niin kotona kuin matkallakin. Oma langaton tallennustila vapauttaa kuukausimaksuista, mutta ei kantaman aiheuttaman rajoittuneisuuden vuoksi pysty korvaamaan varsinaisia pilvitallennustiloja.
Silti se on varteenotettava vaihtoehto etenkin kun älylaitteiden dataa halutaan hallita yhdestä paikasta. Se sopii hyvin niin kotikäyttöön kuin vaikkapa opiskelijoiden ryhmätyön portfoliointiinkin. Omiaan laite on esimerkiksi lapsiperheiden mukana automatkoilla, joissa samalta laitteelta voidaan streemata perhe-elokuvia vaikkapa useampaan tablettiin samanaikaisesti.
Yksi oman fyysisen tallennustilan merkittävä etu on lisäksi sen yksityisyys. Et jaa dataasi minkään firman kanssa ja koska PNY WMR tallentaa ulkoiseen muistiin, voi tallennustilankin helposti päivittää tulevaisuudessa.
Olen minä 75 euroa turhempaankin laittanut.