Eri pelit pyrkivät palkitsemaan pelaajia useilla eri tavoilla. Tarjolla voi esimerkiksi olla ostoihin pohjautuvia etuja, tai sitten pelaaja voi saada ylimääräisiä esineitä palkintona tehtävien suorittamisesta.
Kuten voit jo varmasti arvata, on erilaisia palkintoja sekä tyylejä niiden antamiseen olemassa useita erilaisia.
Oikeastaan lähes jokaisessa pelissä on myös oma uniikki tapansa, jolla pelien ylläpitäjä pyrkii pitämään pelaajat aktiivisina.
Aina nämä palkinnot eivät kuitenkaan onnistu ilman kohuja. Esimerkiksi kuluneen vuoden aikana yksi suuri ilmiö oli Hearthstonen palkintoihin liittyvä farssi, jossa Battlegrounds-tilaa pelaavat pelaajat eivät saaneet haluamiaan palkintoja.
Kohua nähtiin myös tämän jälkeen, kun Blizzard:in johtajien palkkioita arvosteliin suurin sanoin.
Vastaavia kommelluksia on nähty myös muissa peleissä, kuten EA:n julkaisemassa Star Wars Battlefront -pelissä, jossa hyvien palkintojen saaminen oli lähes mahdotonta ilman mikromaksuja.
H2: Mikä tekee palkinnosta hyvän

Hyvällä palkinnolla voi olla pelaajien kannalta useita eri kriteerejä. Yleensä tärkeimpänä ominaisuutena palkinnoissa pidetään sitä, että se ei paranna pelaajan suoritusta millään tavalla.
Nämä suosituimmat palkinnot pelaajien mielestä ovat siis vain kosmeettisia. Esimerkiksi Counter Strike: Global Offensive sekä League of Legends -peleissä kaikki palkinnot ovat kosmeettisia.
Kosmeettisten palkintojen idea on välttyä ‘’Pay to Win’’ -pelaamiselta, jossa yksi pelaaja voi saada rahalla huomattavasti tehokkaampia tavaroita. Näin kokeneidenkin pelaajien voi olla vaikeaa päihittää sellaista pelaajaa, joka voi vain ostaa itselleen etuja.
Pelaajien keskuudessa arvostetaan reilua meininkiä, joten ainakaan videopeleihin maksulliset palkinnot jotka edistävät pelaajan menestymistä harvoin sopivat.
Oikeastaan ainoa poikkeus hyvään maksulliseen sisältöön on kolikkopeleissä. Lähes jokainen kasino ilman rekisteröitymistä nimittäin tarjoaa sellaisia pelejä, joissa on satunnainen mahdollisuus voittaa ylimääräinen palkinto.
Nämä palkinnot ovat hyväksyttyjä pelaajien keskuudessa oikeastaan siksi, että kolikkopelejä pelataan lähes aina yksi. Tämän syyn johdosta pelaaja ei siis saa epäreilua etua muihin pelaajiin nähden.
Satunnaisuuteen liittyvät palkinnot lisääntyvät

Nykyään yhä useampi peli pyrkii myös kolikkopelien tapaan palkitsemaan pelaajiaan satunnaisesti. Esimerkiksi korttipeleissä pelaajat pääsevät ostamaan virtuaalisia paketteja, joista sitten tulee esimerkiksi 10 eri korttia.
Vastaavia elementtejä on nähty useissa eri peleissä, kuten Hearthstonessa, Fifa:ssa sekä NHL:peleissä. Toinen variaatio tästä satunnaisuuteen pohjautuvasta palkitsemisesta ovat niin sanotut ‘’Loot boxit’’.
Yhä useampi peli tuntuu lisäävän ainakin jotain satunnaisuuteen pohjautuvaa elementtiä valikoimaansa.
Yleensä satunnaisuuteen pohjautuvat elementit ovat hyväksyttävissä niin pitkään, kunhan laatikoita voi myös avata ilman oikean rahan satsausta.
Yksi mahdollisuus voisi olla esimerkiksi se, että pelaamalla viisi täyttä kierrosta saisi pelaaja itselleen avaimen, jolla laatikon voi avata. Tämän lisäksi pelaajat voisivat ostaa ylimääräisiä avaimia oikealla rahalla niin halutessaan.
Tämä kahden eri valuutan strategia on käytännössä paras mahdollinen, koska se antaa mahdollisuuden kaikille pelaajille saavuttaa palkintoja ilman oikeaa rahaa.