Tablettien eli taulutietokoneiden valikoima on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Niistä onkin muodostunut monien keskuudessa jo varteenotettava vaihtoehto kannettaville tietokoneille. Laitteiden runsas kysyntä on tuonut myös hinnat alas. Nykyään kelvon tabletin voikin saada parhaimmillaan jo alta satasella.
Laaja valikoima aiheuttaa toisaalta päänvaivaa. Kun samaan tehtävään soveltuvia laitteita on näin paljon, minkä näistä sitten valitsisi? Samaa kysymystä miettivät myös laitevalmistajat, sillä jotenkin olisi joukosta edukseen erotuttava.
Sony on lähtenyt hakemaan asiakkaita erityisesti kompaktia kokoa, pitkää akkukestoa ja kestävyyttä arvostavista asiakkaista. Ottaen huomioon etenkin ihmisten aktiivisen elämäntavan, valinta ei ole yhtään hassumpi.
Minikokoinen matkakumppani

Ensimmäisenä Sony Xperia Z3 Tablet Compactissa pistää silmään sen näppärän pieni koko. Etenkin kun ottaa huomioon allekirjoittaneen iPhone 6 Plussan 5,5” näytön koon, Sonyn 8,1 tuumainen tabletti ei itseasiassa edes näytä kovinkaan paljon älypuhelinta suuremmalta. Eroa toki on se vajaa kolme tuumaa ja vaikka se ei kuulostakaan paljolta, on se kuitenkin riittävän paljon jotta monista älylaitteen toiminnallisuuksista saa enemmän irti. Esimerkiksi elokuvien ja videoiden katselemiseen tuo ero on merkittävä.
Näppärän kokoinen tabletti sopii hyvin käteen
Kompakti koko ei rajoitu pelkästään näyttöön. Xperia Z3 Tablet Compact on vain 6,4 mm paksu ja painaakin vain 270 grammaa. Tabletti on ihanteellista kokoluokkaa etenkin liikkuvaa elämäntyyliä ja matkustamista ajatellen, sillä vaikka se on näppärän pienikokoinen ja ohut, tarjoaa se kuitenkin täysikokoisen tabletin suorituskyvyn. Näin ollen se sopii sekä nykyaikaista ja tyylikästä taulutietokonetta etsivälle kuin speksien perässä juoksevalle harrastajallekin.
Xperia Z3 Tablet Compact äärimmäisen ohut, kevyt ja myös hyvin tyylikäs tabletti
Xperia Z3 Tablet Compact löytää varmasti helposti paikkansa niin koulurepusta, työpöydältä kuin matkalaukustakin. Oikeastaan siis missä tahansa missä laitteen pieni koko on ratkaisevassa asemassa, mutta sitä ei kuitenkaan haluta tehdä suorituskyvyn kustannuksella.
Suorituskykyä isommankin edestä
Vaikka laite onkin kooltaan ihastuttavan pieni, raudan puolesta se ei ole pientä nähnytkään. Tabletissa on Qualcomm Snapdragon 2,5 GHz:n neliydinsuoritin, 3GB RAM-muistia, vähintään 16GB sisäinen flash-muisti (mallista riippuen, tuki 128GB muistikorteille) ja erityisesti mobiililaitteille suunniteltu X-Reality -kuvaprosessori. Nämä yhdessä 8” 1920×1200 resoluutiolla varustetun TRILUMINOS-näytön kanssa luovat melkoisen elämyksen pieneen kompaktiin pakettiin.
Vaikka älypuhelimen ja kompaktin tabletin näytön koolla ei olisi eroa kuin muutama tuuma, etenkin elokuvissa ja videoissa se on kuitenkin hyvin ratkaiseva
Nopeus ei myöskään rajoitu yksinomaan komponentteihin vaan laite on nopea ja monipuolinen myös yhteyksien ja liitettävyytensä puolesta. Tuki LTE-verkoille ja WiFille, USB- ja MHL-tekniikalle, NFC-lähimaksamiselle ja näytön peilaukselle mahdollistavat laitteen liittämisen hyvin monenlaisiin järjestelmiin. Yhdessä PS4-konsolin ja Dualshock-ohjaimen kanssa voit käyttää tablettia myös konsolipelien pelaamiseen langattoman lähiverkon kantaman alueella.
Vaativampikaan grafiikka ei tuntunut tökkivän tällä laitteella
Pari viikkoa tablettia surffailuun, videoihin, musiikkiin, elokuviin ja peleihin käyttäneenä täytyy myöntää, että teho myös tuntuu. Laite on tuntunut suoriutuvan kaikista sille annetuista tehtävistä moitteetta ja minkään tason lagia tai hidastelua ei ole aistittavissa. Kuumeneminenkaan ei ole muodostunut tämän laitteen kanssa ongelmaksi. Ja toisaalta vaikka olisikin, tämän kanssahan voi käyttää vaikkapa vesijäähdytystä – ainakin näin leikillä sanoen!
Tabletti, joka ei pienestä pahastu

Ehdottomasti parasta Xperia Z3 Tablet Compactissa ja Sonyn älylaitteissa ylipäänsäkin on niiden keskimääräistä parempi kestävyys. Xperia Z3 Tablet Compact on vesitiivis ja pölysuojattu, IP-luokituksella IP65/68. Kestävyys näkökulma on tärkeä etenkin liikkuvaa käyttöä ajatellen, koska tällöin laitetta ei tarvitse pitää kuin pumpulissa eikä sadekuuronkaan mahdollisesti aiheuttamaa vahinkoa pelätä.
Xperia Z3 Tablet Compact kestää vaikka jatkuvan upotuksen veteen ja mahdollistaa esimerkiksi myös videokuvauksen veden alla
Käytännössä IP65/68 -luokitus tarkoittaa sitä, että laite on täysin pölysuojattu ja kestää vettäkin sekä joka suunnasta tulevalta vesisuihkulta että myös jatkuvan upotuksen veteen. Laite ei siis ole moksiskaan vaikka sitä käyttäisi esimerkiksi rakennustyömaan pölyisissä olosuhteissa tai vaikka haluaisit viedä sen kanssasi uimaan. Myös toiminnot kuten kamera ovat edelleen käytettävissä myös sukellettaessa.
Sadekuuro tai uima-altaaseen tippuminen eivät aiheuta Xperia Z3 Tablet Compactille mitään vahinkoa
Täysin luodinkestävä laite ei kuitenkaan suinkaan ole. Vaikka se sietääkin erittäin hyvin pölyä, likaa ja vettä, se on kuitenkin yhtä haavoittuvainen iskuille ja pudotuksille kuin mikä tahansa muukin malli. En nyt kehdannut lähteä itse testaamaan lainalaitteen iskunsietokykyä, mutta jo pelkillä ulkomaisilla älylaitteiden kestävyyttä mittaavilla YouTube-kanavilla näkee selvästi, miten jo yksikin näyttöön kohdistunut suora isku tai pudotus voi koitua sen kohtaloksi. Itse laitteen runko kestää kyllä ihan hyvin kolhuja, mutta näyttö on se heikko kohta.
Tosin tämä ei ole Sonyn vika vaan sama ongelma koskee myös muiden valmistajien tuotteita. Olisi vain kiva nähdä joskus laitteita, joissa tämä kestävyys näkökulma olisi mietitty ihan loppuun saakka ja jotka olisivat oikeasti todella kestäviä joka suunnalta tulevilta vahingoilta. Jos joku vielä muistaa sen erään Nokialaisen jota pystyi käyttämään vaikka vasarana, niin tiedätte mitä tarkoitan.
Android Lollipop tuo kaivattua värikkäämpää ilmettä pimeneviin iltoihin

Täytyy nyt ihan alkuun myöntää, en itse ole mikään erityisen suuri Android-fani. En ensinnäkään pidä siitä tavasta, miten Google ja kyseinen järjestelmä syöttävät mainoksia ihan jatkuvalla syötöllä sekä Gmailin puolella että Google Play -kaupan ohjelmissa. Ymmärrän toki että jos sovellus on ilmainen niin jotenkinhan sitä rahaa on sillä tehtävä. Minä kyllä mielelläni maksaisin sovelluksesta jonka koen omakseni, mutta kaikki eivät edes tarjoa mahdollisuutta poistaa mainoksia sovelluksistaan esimerkiksi ostoilla tai niitä näytetään jopa maksullisessa versiossa. Yksityisyys näkökulmaan en ota edes kantaa, sillä sitähän ei käytännössä Androidissa edes ole.
Android 5.0/5.1 Lollipop on mielestäni paras Android-versio pitkään aikaan. Android alkaa vihdoin myös näyttää yhtä tasokkaalta järjestelmältä kuin mitä se kuoren alla on.
Tämän nyt alta sanoneena, niin sitten mistä kyllä pidin on tämä uusi Android 5.0/5.1 Lollipop-versio, joka tuo juuri sitä kaivattua raikkaampaa ja värikkäämpää ilmettä itse käyttöjärjestelmälle, jota se on minusta kyllä jo pitkään kiljunutkin. Sanotaanko näin, että Android ei mielestäni etenkään aiemmin osannut kunnolla hyödyntää laitteen tarjoamia mahdollisuuksia käyttökokemuksessaan – jos siis verrataan esimerkiksi Applen iOS -järjestelmään. Nyt ollaan kuitenkin ehdottomasti parempaan suuntaan menossa ja uskon monen yhtyvän aatteeseeni.
Suomen syksy ja talvi ovat jo riittävän pimeitä ja pitkiä. Ei siis vaivuta synkkyyteen vielä käyttöjärjestelmänkin värivalinnoissa.
Luet, twittaat tai pelaat – tämä kulkee mukana kaikkialle
Xperia Z3 Tablet Compact on pienikokoisena tablettina erittäin kätevä etenkin silloin, kun laitetta on tarkoitus kuljettaa usein mukana. Voin hyvin kuvitella sen käytettävyyden edut etenkin nyt kesäaikana, kun ihmiset ovat paljon liikenteessä ja viipyvät yömyöhään ulkona. Mikäs sen parempaa kun lähteä vaikkapa aurinkoisena kesäpäivänä piknikille ja ottaa tämä mukaan eväskoriin. Tämä laite ei pahemmin muurahaisia tai multaa pelkää, eikä sateenkaan vuoksi tarvitse kokea eroahdistusta kuten monelle esimerkiksi sosiaalisen median himokäyttäjälle saattaisi helposti luonnon keskellä käydä.
Kompaktin kokonsa ansiosta tämä tabletti sopii hyvin myös digitaalisen aikakauden lukutoukalle. Vaikka vasta melko harva on päässyt vielä kunnolla e-kirjojen makuun, en ymmärrä millä tavalla tämä muka kovakantisille lukuelämyksessä häviäisi.
Moni ottaa esimerkiksi uimarannalle kirjallisuutta mukaansa, johon voi sitten auringonpalvonnan aikana syventyä. Mitäpä jos kuitenkin unohtaisit kovakantiset ja tarttuisit tällä laitteella e-kirjoihin. 8 tuuman tabletti on hyvin optimin kokoinen lukemista ajatellen ja palvelut kuten Elisa Kirja ovat hyvin käytännöllisiä tableteilla käytettäväksi. Itse ainakin innostuin tällä ihan kunnolla sähköisten kirjojen lukemisesta, etenkin kun elämys on ihan tavallisen kirjan tasoinen – vielä sillä edulla, että koko kirjasto kulkee mukanasi ja kirjan vaihtaminen käy vain sormella pyyhkäisemällä.
Virta riittää päiväksi jos toiseksekin

Pelkkä kompakti koko ei riitä, jos laitetta haluaa kuljettaa aina mukana. Tarvitaan myös virtaa, joka riittää pitkään. Yhdelläkään kannettavaksi tarkoitetulla laitteella ei tee mitään, jos sitä tarvitsee jatkuvasti ladata.
No tätä ei kyllä pahemmin tarvinnut. Z3 Tablet Compactissa on 4500 mAh akku, jolle luvataan jopa 990 tunnin valmiusaikaa, 170h musiikin kuunteluaikaa ja 15h videoiden toistoaikaa. Vaikka nämä markkinapuheet ovatkin usein hyvin äärimmilleen vedettyä, pitävät ne kuitenkin tämän laitteen kanssa melko hyvin paikkansa. Omassa suhteellisen aktiivisessa käytössä pystyi luottamaan siihen, että kerran täyteen ladattu laite jaksaa menossa sen pari päivää. Ja hyvinhän se jaksoikin, ja olisi ehkä vielä jaksanut sen kolmannenkin jos olisi ollut tarvetta.
Parin päivän akkukesto aktiivisessakin käytössä ei ole pelkkää markkinapuhetta – kuten jokainen voi kuvastakin lukea.
Haluan demonstroida hieman laitteen akkukapasiteettia ja kestävyyttä: Laite on yön jäljiltä täyteen ladattu, 100%. Päivä alkaa 1,5h elokuvan yhtäjaksoisella katselemisella, lähes maksimaalisella volyymilla. Leffan jäljiltä virtaa on jäljellä 82%. Tätä seuraa tunnin parin yhtaikainen Chromella surffailu ja TIDAL:n katalogin kuuntelu, edelleen reilulla äänenvoimakkuudella. Kapasiteetti putoaa 70%. Illan Pokemonin peilailujen ja yhä turhempien YouTube-videoiden kahlauksen jäljiltä virtaa on jäljellä edelleen noin puolet.
Ahkerassakin käytössä akun saa siis helposti kestämään sen kaksi päivää, jos nyt vaan muistaa syödä ja liikkuakin kaiken viihteellisen sisällön lomassa. Ja lisävirtaahan on helppo kuljettaa laitteen mukana laukussa vaikkapa PowerBankin muodossa.
Vahvuus koossa ja kestävyydessä
Markkinoilla on varmasti useita tabletteja, jotka pystyvät haastamaan Xperia Z3 Tablet Compactin sekä suorituskyvyssä että näytön koossa ja tarkkuudessa. Ei pidä ymmärtää väärin, Xperia Z3 Tablet Compact on etenkin kokoonsa nähden hyvin tehokas ja monipuolinen tabletti, mutta ainakin itse näkisin että nämä eivät ole sen ykkösmyyntivaltteja.
Pieni koko on tässä tapauksessa pelkkää plussaa eikä negatiivinen asia
Laitteen vahvuus on eittämättä sen kompaktissa koossa ja kovassa kestävyydessä. Kun katselee esimerkiksi isoja iPadeja ja vertaa niiden kokoa tähän Sonyyn, ei tarvitse varmasti kahteen kertaa miettiä kumpaako kuljettaa mieluummin mukana. Laite on lisäksi miellyttävän ohut ja kevyt, jotta se kulkee – ellei sentään shortsien reisitaskussa mutta ainakin olkalaukussa mukana leikiten.
Kestävyyttä ei voi olla liikaa korostamatta, etenkään näin kesäaikaan kun ihmiset viettävät suurimman osan valveilla oloajastaan ulkona. Moni haluaa varmasti kuljettaa älylaitettaan kesän menoissa mukana, mutta pelkää miten sille käy jos esimerkiksi sadekuuro yllättää. Tämän Sonyn kanssa sitä ei tarvitse pelätä vaan se löytää helposti paikkansa vaikkapa uimarannalta, kesämökin laiturilta tai festarialueelta.
Xperia Z3 Tablet Compact on siis taulutietokone erityisesti liikkuvalle ihmiselle.
Lyhyesti

Sony Xperia Z3 Tablet Compact ★★★★★
Pienikokoinen tehotabletti, joka erottuu edukseen akkukestonsa ja kestävyytensä ansiosta
Lisätietoja: http://www.sonymobile.com/fi/products/tablets/xperia-z3-tablet-compact/
Hinta: 489 euroa
Hyvää
- Laite kulkee näppärän kokonsa ansiosta ilolla mukana
- Vaikka tabletti on vain 8,1”, on se oleellisesti isoakin älypuhelinta suurempi
- Koostaan huolimatta tehoista ei ole karsittu tippaakaan
- Vesi- ja pölytiivis laite ei ole sateesta tai liasta moksiskaan
- Android Lollipop tuo enemmän sisältöä ja raikkaampaa ilmettä sormenpäillesi
- Loistava akkukesto
- Näppärä matkakaveri viestinnälle, videoille, musiikille ja peleille
- Lukutoukan digilelu
- Tarjoilee tuntikaupalla viihdettä matkustit sitten junassa, nautit piknikistä tai vietit aikaasi kaupungilla
Huonoa
- Monilla on jo 5-6” älypuhelimia. Kysymys kuuluukin, onko tämä riittävän iso heidän tabletikseen? Samalla rahalla nimittäin saa jo isommankin.
- Tabletti kestää kyllä vettä ja pölyä, mutta on yhtä haavoittuvainen etenkin näytön halkeamiselle kuin mikä tahansa muukin laite
- Näytön peilaus Sonyn televisioon ei ole toiminnaltaan yhtä luotettava kuin Apple Airplay
Yhteenveto
Tablet-tietokoneiden markkinavalikoima on kasvanut suorastaan naurettavan suureksi. Tämä koskettaa erityisesti Androidilla varustettuja laitteita, jotka tekevät malliston tavallaan jopa tylsän samanlaiseksi. Ei ole helppoa erottua sieltä edukseen, etenkään jos ei tee sitä joko hinnan tai jonkun erikoisen ominaisuuden joka muista puuttuu, avulla.
Samsung ja Apple puskevat markkinoille jatkuvasti vähintäänkin yhtä tasokkaita malleja kuin tämä Sony Xperia Z3 Tablet Compact. Monille kosketusnäytön koko on kuitenkin merkittävän ratkaisevassa asemassa valintaa tehdessään ja siinä tämä kompakti Sony häviää kilpailijoilleen.
Kuitenkin aina on heitä, jotka arvostavat helposti mukana kuljetettavaa laitetta pidemmälle kuin jättimäistä näyttökokoa. Ja heille, tämä Xperia Z3 Tablet Compact on kuin nakutettu. Sonylla on lisäksi vielä yksi ässä hihassa – laitteen normaalia parempi kestävyys. Vesi- ja pölytiivis laite löytää varmasti helposti kohderyhmänsä heistä, jotka haluavat hyödyntää uusinta nykyteknologiaa aktiivisessa elämässään, joutumatta kuitenkaan jatkuvasti katsomaan laitteensa perään.
Kuten olen jo moneen kertaa todennut, kestävyys tulisi ottaa älylaitteissa ja teknologiassa ylipäänsäkin nyt ykkösprioriteeksi. Sillä kukaan ei halua rajoittaa laitteensa käyttöä vain sen hajoamisen pelossa.
Siinä Sony tekee kyllä hyvää työtä ja siitä heille ehdottomasti täydet propsit.