Aah! Tämän kesän ensimmäiset uudet perunat porisevat kattilassa tillinippu huntunaan. Nostan jääkaapista esiin sillipurkin ja avaan matjesillin saman tien. Siis todellakin: avaan tuosta vain! Ahti-sillien isoissa purkeissa on nyt uudet kannet, samanlaiset kuin Felixin kurkkupurkeissa on ollut jo pari vuotta. Kannen reunaa kiertää teksti ”Helppo avata”. Helppo Avata -kansi koostuu kahdesta osasta: itse tölkin peittävästä kannesta ja irtonaisesta ulkorenkaasta. Jospa kaikissa lasipurkeissa olisi näin hyvät kannet!
Elintarvikkeiden kierrekansien ja -korkkien on oltava tiiviisti kiinni kuljetuksen ja myynnin ajan. Uuden purkin avaaminen on yleensä voimia ja terveitä käsiä vaativa tehtävä. Avuksi on olemassa sadoittain erilaisia avaajia. Parasta välinettä ei ole olemassa, sillä avaaja, joka jonkun mielestä on ehdottomasti paras, on toisen mielestä surkea. Jos et vielä ole löytänyt käyttöösi sopivaa avaajaa, kannattaa testata ystävien avaajat sekä tutkia kauppojen tarjontaa. Mukanahan voisit pitää tyhjää kannellista purkkia tai pulloa ja testata avaamista ennen ostopäätöstä.
Kyllä tuntuman avaajan käytettävyyteen saa, vaikka purkki ei enää olekaan niin tiukasti kiinni.
Laatikkoihini on kertynyt melkoinen kokoelma kierrekansien ja -korkkien avaajia. Monesti on toiminut vielä vanha konsti: purkin kantta lämmitetään kuumalla vedellä, jonka jälkeen se aukeaa helpommin. Purkin ilmaaminen auttaa vielä enemmän: purkin kantta raotetaan hieman, jolloin purkissa oleva alipaine poistuu. Veitsien kärkiä ei tarvitse pilata, kun hankkii ilmaamiseen tarkoitetun apuvälineen, kuten Brix JarKey (yläkuvassa ensimmäinen vasemmalla) ja Priot Lifty. Näitä on myynnissä yleisesti tavarataloissa ja marketeissa ja niiden hinta on n. 6-7 euroa.
Kierrekansien avaajat
Kierrekansein avaajia: Brabantia-yleisavaaja ja liukuesteliina
Varsinaisia avaajia on todella monenlaisia. Oikealla on jo kymmeniä vuosia markkinoilla olleet Brabantian yleisavaajapihdit. Pihdit soveltuvat erikokoisten kansien avaamiseen ja niillä saa tukevan otteen sekä hyvän vääntövoiman. Sitä myyvät verkkokaupat, keittiötarvikealan erikoisliikkeet sekä Stockmann.
Avaajaa on saatavana kokonaan teräksisenä tai muovikahvoilla varustettuna ja hinta vaihtelee 10 eurosta 15 euroon.
Toisessa kuvassa purkin avaamisessa käytetään apuna liukuesteliinaa (eli kitkaliinaa). Ohutta liukuesteverkkoa myydään tavarataloissa, rautakaupoissa, marketeissa sekä sisustusalan liikkeissä monen värisenä. Tuote on yleensä 30 cm x 150 cm rullassa, jonka hinta on halvimmillaan n. 1,50 €. Kestävämpää ja tiukemmin tarttuvaa liukuesteliina voi ostaa apuvälinealan liikkeistä. Hinta tosin on moninkertainen em. verkkoon verrattuna.
Kierrekansien avaajia: Priot Strong ja Trudeau
Vasemmalla purkin alla on silikoninen patalappu pitämässä purkkia paremmin paikoillaan. Niitä on myynnissä tavarataloissa sekä marketeissa ja hinta vaihtelee 2,5- 10 euron välillä. Ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka joustava ja helposti taittuva lappu on kädessä: kankealla ja liian paksulla patalapulla on vaikea tarttua kiinni esineistä. Joustava patalappu soveltuu myös kannen avaamiseen kuten liukuesteliina. Purkinavaajana kuvassa käytetään vihreää säilykepurkinavaaja Priot Strongia. Avaaja on nihkeäpintaista muovia ja hyvin toimiva kansissa, joihin se sopii; se ei sovellu kovin pienille eikä juuri tätä sillipurkkia isommille kansille. Sitä on myynnissä yleisesti tavarataloissa, marketeissa sekä apuvälinealan liikkeissä ja sen hinta on 6-7 euroa.
Oikealla on vuonna 2015 Prismasta ostettu Trudeau-merkkinen kierrekannen avaaja (Trudeau twist jar opener), jonka hinta oli noin 4,5 €. Samantyyppinen, mutta selkeästi tukevampi avaaja on esim. Brix LidGripper, hinta noin 13 euroa.
Kierrekansien avaamiseen on saatavana myös helppokäyttöinen One Touch lasitölkin kierrekannen avaaja, joka toimii paristoilla. Laitetta myy Suomen Nivelyhdistys ry:n Nivel-puoti ja sen hinta on noin 30 euroa. Video laitteen toiminnasta.
Kierrekorkkien avaajat
Kierrekorkinavaajat: Priot Spinner ja pähkinänsärkijäpihdit
Pienten kierrekorkkien avaaminen on usein vielä haastavampaa kuin vähän suurempien. Eri alojen liikkeistä löytyy laaja valikoima avaajia, ja niiden hinnat vaihtelevat eurosta jopa kymmeniin euroihin. Yllä vasemmanpuoleisessa kuvassa kierrekorkinavaaja Priot Spinner, hinta 4-5 euroa. Oikeanpuoleisessa kuvassa pullon avaamiseen käytetään pähkinänsärkijäpihtejä. Näitä löytyy varmaan monelta jo ennestään keittiövälineiden joukosta ja uusien hinnat ovat 5-10 euroa.
Kierrekorkinavaajat: Brabantia-yleisavaaja ja maitopurkinavaaja Brix TurnKey
Vasemmalla on jo purkin kansien yhteydessä esitelty Brabantian yleisavaaja. Oikealla on kierrekorkillisen maitopurkin avaaja Brix TurnKey. Avaajassa on myös pieni koukku, jolla voi avata joissakin purkeissa kierrekorkin alla olevan muoviläpän. Maitopurkin avaajaa myyvät ainakin apuvälinealan liikkeet ja sen hinta on 6-7 euroa.
Yläkuvassa on lisäksi kaksi avaajaa:
- punainen Priot Mini-avaaja, jota myydään vain liikelahjatuotteena.
- metallinen Efecto-avaaja, jonka toisessa päässä punainen, nihkeäpintainen lenkki kierrekorkkien avaamiseen sekä uloke säilyketölkkien ilmaamiseen. Tätä tuotetta ei ilmeisesti enää ole myynnissä.