Amphion Helium 510 on tyyliks ja puhdasninen kaiutin

img
Nov
13

Amphion valmistaa kaiuttimia jotka sekä näyttävät että kuulostavat hyvältä. Kuopiolainen kaiutinvalmistaja tähtää tuotteissaan puhtaaseen ja luonnolliseen ääneen, jonka vuoksi ei tarvitsisi tehdä sisustuksellisia kompromisseja. Yhtiön motto onkin sisusta äänellä ja se kuvaakin kokonaisuutta äärimmäisen hyvin. Amphionin kauniit kaiuttimet erottuvat edukseen raskaanoloisten tornikaiuttimien seassa ja saavat varmasti monen katseet kääntymään niitä kohti ajatellen – minä haluan tuon!

Amphion Helium 510 on jalustakaiutin, joka sopii hyvin stereokuunteluun tai kotiteatterin pääkaiuttimeksi. Se on ääneltään tarpeeksi suuri pärjäämään musiikin toistossa yksikseen, mutta kuitenkin varsin kompakti ja helpostisijoitettava. Helium 510:ssa yhdistyy neulanterävä tarkkuus heleään ja puhtaaseen toistoon, joka toimii loistavasti rauhallisena taustamusiikkina tai rasittamattomana äänentarkkailuna.

Kotimaista laatua

Monet murehtivat edelleen Nokian epäonnistumista, mutta on paljon muutakin missä me suomalaiset olemme hyviä – ellemme parhaita. Suomalaiset kaiuttimet ovat jo pitkään niittäneet mainetta ja kunniaa ulkomaita myöten eikä haastajia näy brittejä lukuunottamatta juuri mistään. Kotimaisessa kaiutinteollisuudessa yhdistyy ajaton muotoilu tarkkaan ja luonnolliseen ääneen. Ne ovat pitkälti niitä ominaisuuksia, joita monet kaiuttimiltaan hakevat.

Amphion ei ole poikkeus tässä. Savossa valmistettavat kaiuttimet kiinnittävät katseita upealla ulkokuorellaan, joka menisi sisustuselementistäkin. Äänen kannalta tilanne ei ole yhtään huonompi, sillä Amphion on heleimmän ja puhtaimman kuuloisia kaiuttimia joita koko markkinoilla on saatavilla. Niille on muodostunut kokonaan oma kannattajakuntansa  – ja se on ymmärrettävää, sillä tämän parempaa hinta-laatusuhdetta saa hakemalla hakea. Olit sitten audiofiili tai budjettiluokan kuuntelija, voit löytää Amphion-kaiuttimista sympaattisen kumppanin kaikkiin elämän kuunteluhetkiin.

Tekniset tiedot

Amphion Helium 510

  • Tyyppi: jalustakaiutin
  • Toimintaperiaate: 2-tie, bassorefleksi
  • Diskanttielementti: 1″ titaani
  • Keski- / bassoelementti: 5,25″ paperi
  • Jakotaajuus: 1600 Hz
  • Impedanssi: 8 ohm
  • Herkkyys: 86 dB
  • Taajuusvaste: 47 – 30 000 Hz
  • Vahvistinsuositus: 20 – 100 W
  • Mitat (h x w x d): 316 x 160 x 265 mm
  • Paino: 7 Kg
  • Värivaihtoehdot: musta, valkoinen, kokovalkoinen sekä viilukotelot koivu, kirsikka ja pähkinä.

Vahvistimena toimii Marantz SR-5008.

Valittavana olevat värivaihtoehdot ovat lähes rajattomat, joten jokainen voi löytää sisustukseensa parhaiten soveltuvan mallin.

Luokkaansa laadukkaampi

Kaikissa Amphionin kaiuttimissa on lyömätön hinta-laatusuhde. Ne kuulostavat paljon hintalappuaan suuremmalta ja ovat voittaneet lukuisia testejä niin kotimaan kuin ulkomaanmarkkinoilla. Helium 510 jatkaa tätä linjaa tarjoten erinomaisen kumppanin niin tietokoneen, television kuin hifijärjestelmänkin kaveriksi.

Kaikki Amphion-kaiuttimet valmistetaan käsin Suomessa korkealaatuisista materiaaleista ja ne ovat myös Avainlippu-sertifikoituja. Tasoistaan edullisemman hinnan mahdollistaa koko tuotteen valmistaminen käsintekemällä kotimaassa sekä yrityksen lähes olematon markkinointibudjetti. Amphion ei haaskaa rahojaan tyrkyttämällä tuotteitaan pakonomaisesti vaan uskoo että laatu löytää aina itsensä – esimerkiksi puskaradion kautta.

On sillä ulkonäölläkin väliä!

Vaikka moni muuta väittäisi. Suurin osa kaiuttimista on yksinkertaisesti niin rumia, että kukaan ei halua asettaa niitä näkyville. Ja kun niiden sijoitus ei ole toivottava, äänenlaatukin kärsii entisestään. Amphion on ratkaissut tämän ongelman tekemällä yksinkertaisesti kaiuttimistaan niin syötävän hyvännäköisiä että naisväkikin ihastuu niihin.

Ulkonäköseikat eivät tietenkään saisi olla mitenkään pääargumentti kaiuttimia valitessa, mutta ainahan se ois kiva jos niitä kehtais esitelläkin. Suurin osa valmistettavista kaiuttimista on niin raskaan oloisia puutorneja että kukaan ei halua täyttää olohuonettaan niillä. Sen sijaan tyylikäs kaiutin kuten Amphion menee jopa sisustuselementistä. Yhtiön motto onkin sisusta äänellä ja pakko myöntää ettei sitä olisi voitu paremmin valita. Tyylikkäät ja ajattomat kaiuttimet näyttävät hyvältä niin isossa kuin pienessäkin tilassa ja täyttävät tilan upealla puhtaalla äänellään, josta kehtaakin nauttia.

Amphion on oivaltanut, että panostamalla kaiuttimen ulkonäköön voidaan se sijoittaa kuuntelun kannalta optimistisemmalle paikalle. Värivaihtoehdotkin ovat lähes rajattomat!

Amphion tarjoilee myös ehkä alansa kattavimman valikoiman eri värejä ja kotelovaihtoehtoja. Puupintaa suosivalle harrastajalle löytyy omansa, vähemmän linnunpönttömäistä tyyliä suosiva löytää varmasti myös omaan makuunsa sopivan mallin. Omaa näkemystä ja mieltymystä voi tuoda esille lisäksi värillisillä suojaverkoilla, joita löytää niin sinisen, punaisen kuin vihreänkin eri sävyiss – unohtamatta klassista ja hillitympää musta/valkea/harmaa -linjaa.

Pieni mutta pippurinen

Helium 510 on Amphionin Helium-sarjan jalustakaiuttimien lippulaiva. Se on siis tarpeeksi iso toimimaan yksinään pääkaiuttimena, mutta kuitenkin riittävän pienikokoinen ja siro sijoitettavaksi esimerkiksi TV:n ympärille. Stereokuuntelussa erilliselle subbarille ei ole mitään tarvetta ja syvyyttä ja dynamiikkaa löytyy elokuviin ja peleihinkin yllin kyllin. Sitä paitsi, Amphion on niitä valmistajia jotka eivät egota ylikorostuneilla bassoilla. Popitusbileitä et siis saa valmistajan Impact-subwoofereillakaan aikaan, vaikkakin ne tuovat oivaa lisäpotkua menevämpään musiikkiin ja toiminta-elokuviin.

Amphionin kaiuttimet ovat ääneltään varsin kirkkaita ja puhtaita – joillekin terävän diskanttinsa vuoksi jopa pistäviä soundiltaan. Vaikka Helium 510:a onkin monissa testeissä luonnehdittu äärimmäisen neutraaliksi kaiuttimeksi, on se silti selvästi ylärekisteriin kallellaan. Tämähän ei välttämättä tietystikään ole huono asia: monet juuri ihastuvat Helium 510:n raikkaaseen ja luonnollisen kuuloiseen ääneen jossa on tuulahdus jotain uutta aiempien verhoutuneiden bilejyrien jäljiltä. Tarkkuutensa ja äänen puhtautensa vuoksi Amphionin tuotesarja soveltuu erinomaisesti myös käytettäväksi studiomonitoreina – vaikkakin sitä varten yhtiöllä on myös erillinen Pro-mallisto.

Vaikka Helium 510 soveltuukin erinomaisesti kotiteatterin pääkaiuttimiksi, on se silti varsin kompakti ja helposti sijoitettava.

Puhdas ääni rauhoittaa on myös yksi poimittu virke Amphionin sivuilta. Ja se sopii Helium 510:n kuin nenä päähän. Helium 510:n toisto on kauttaaltaan hyvin melodinen ja rauhallinen. Äänestä tulee helposti myös kolmiulottuneisuuden vaikutelma. Bassossa on paljon eri sävyjä ja dynamiikkaakin löytyy. Kokonaisuutena äänikuvalla on paljon tilaa hengittää. Tämän vuoksi Amphion sopii lähes musiikille kuin musiikille, varsinkin silloin kun tavoitteena on luoda luonnollinen ja neutraali äänikuva.

Helium 510:n äänessä yhdistyy kivasti hienostunut erottelu kuitenkin muuten sallivaan äänentoistoon. Ääni siis pyritään pitämään nautittavana myös huonoilla äänitteillä, joten Amphion ei vedä tarkkuuttaan aivan esimerkiksi Genelecien tasolle. Ääntä voisi siis kuvata hienostuneen sivistyneenä, mutta kuitenkin puhtaan rasittamattomana. Helium 510 siis antaa vain musiikin soida ja viedä mennessään – pakottomattomasti.

Toinen mielenkiintoinen huomio Helium 510:n toteutuksessa on sen hallittu suuntaavuus. Hallitun suuntaavuuden ansiosta koko tila saadaan täytettyä puhtaalla ja tasapainoisella äänellä, josta seinä- ja kattoheijastusten vaikutus ääneen on minimoitu. Näin ollen kaiutin voidaan sijoittaa esimerkiksi TV-tasolle tai kirjahyllyyn, missä tavallisten kaiuttimien ääni usein vääristyy. Hallitun vakiosuuntaavuuden ansiosta kaiutin voidaan sijoittaa myös hieman normaalia epäedullisimminkin ja silti säilyttää sen luontainen soundi. Tätä kaiutinta ei siis tarvitse sijoittaa viivoittimen tarkasti kuuntelijaa kohden saadakseen siitä hyvää ääntä ulos.

Ei kovinkaan nirso

Helium 510:t (kuten kaikki Amphionin kaiuttimet) ovat passiivikaiuttimia, kuten suurin osa markkinoilla olevista malleista. Se tarkoittaa sitä, että ne vaativat soidakseen erillisen vahvistimen johon ne liitetään. Helium 510:t ovat 8 ohmiset, joten ne ovat melko helppo kuorma vahvistimelle kuin vahvistimelle. Vahvistimen wattimääriä tärkeämpi seikka on kuitenkin sen varsinainen laatu: näidenkin kaiuttimien äänen dynamiikka muuttui rajusti kun niitä kokeiltiin ensin LG:n kotiteatterivahvistimelle, 299e Denonilla ja lopulta lähempänä tonnia olevilla NAD:n ja Marantzin malleilla. Lienee varmaan sanomattakin selvää kummilla laitteilla ne kuulostivat paremmilta.

Helium 510:t voidaan liittää vahvistimeen joko perinteisillä kaiutinkaapeleilla tai banaanikaapeleilla. Yleensä jälkimmäisten suurimmaksi eduksi muotoutuu ainoastaan liittämisen ja irroittamisen helppous, jos sellaista tarvitsee tehdä esimerkiksi useita kaiuttimia pyörittemällä. Jos ei, voit säästää sievoisen summan ostamalla esimerkiksi 10 metrin kerän kuparikaapelia, jonka päät ruuvaat itse kaiutinliitäntöihin kiinni.

Helium 510:n takapaneelissa ei ole mitään ihmeellistä: kaiutin liitetään vahvistimeen kullattujen ruuvikiinnittimien avulla.

Nämä kaiuttimet kytkettiin Marantzin vahvistimeen 99,99 % happivapaalla kuparikaapelilla. Kaapelien hinnaksi muodostui vain muutama kymppi. Ellei mennä aivan kalliisiin high-end rakennelmiin, on kupari usein järkevin vaihtoehto materiaalina. Luonnollisesti jos kaiuttimesikin ovat luokkaa 10 000 euroa /kappale, kannattaa harkita jo niitä rubiini-ametisti-platina -kaapeleita.

Kaiutin on äänentoiston tärkein lenkki ja siihen kannattaa sijoittaa. Toiseksi tärkein rooli on itse vahvistimella. Vasta sen jälkeen kannattaa harkita, paljonko on valmis pelkkiin kaapeleihin uhraamaan. Mikään hyper-ultra-high-end kaiutinkaapelikaan kun ei paranna jo valmiiksi huonon kaiuttimen ääntä!

Laatutietoisen valinta

Amphionin kaiuttimet ovat erinomainen valinta esimerkiksi ensimmäistä aitoa hifijärjestelmää kokoavalle harrastajalle. Se on totta erityisesti, jos etsit budjettihintaista kaiutinta mutta et ole valmis vähentämään kuitenkaan sen laadusta. Helium 510 on monipuolinen kaiutin, joka sopii niin työpöydälle kuin vaikkapa TV:n omaa ääntä parantamaan. Yhdessä Amphionin muiden tuotteiden kanssa Helium 510 on täydellinen valinta pienemmän setin pääkaiuttimeksi tai varsinaisen kotiteatterihuoneen takakaiuttimeksi.

Helium 510 on puhdasääninen kaiutin ja se tulee ottaa huomioon sitä harkittaessa. Jos etsit totaalista biletunnelman nostajaa, tulet taatusti pettymään. Jos sen sijaan nautit rauhallisesta musiikin kuuntelusta, jossa jokaisella yksityiskohdalla on väliä – Amphion on yksi vaihtoehtosi.

Jokainen tietää miltä äänen tulisi kuulostaa, koska jokainen kuule sitä päivittäin livenä. Kuulostaako se samalta omista kaiuttimiltasi? Jos puolestaan haluaisit sen kuulostavan, Amphioneilla se on mahdollista. Mitä tulee äänen luonnollisuuteen, puhtauteen ja raikkauteen, et voi löytää parempaa vastinetta rahoillesi kuin Amphion.

Näyttää ja kuulostaa hyvältä!

Esimerkiksi kyseinen Helium 510 -kaiutin voitti silloisen Mikrobitti Hifi -lehden julkaisun testin täysillä pisteillä ja oli samalla ryhmän hinta-laatusuhteeltaan paras kaiutin. Siis samalla paras että laadullisesti edullisin. Helium 510 sai silloin kehuja erityisesti onnistuneesta huonesovituksestaan että vääristymättömimmästä toistostaan.

Amphioneissa yhdistyy lähikenttämonitorien tarkkuus, laaja ja tasainen kuuntelualue ja tasaisesti huoneen täyttävä ääni.

Tarvitseeko enää muuta sanoa?

Lyhyesti

Amphion Helium 510                            ★★★★★

Tyylikäs ja neutraali kaiutin luonnollisesta toistosta nauttivalle

Suositushinta: 800 euroa /pari.

Hyvää

  • Hyvä kaiutinvalinta aloittevalle hifiharrastajalle
  • Luonnollinen ja raikas äänentoisto sopii musiikille kuin musiikille
  • Tyylikäs ulkonäkö ei rasita sisustusta
  • Äänellisesti riittävän suuri, mutta kuitenkin varsin kompakti sijoitettava
  • Toimii hallitun suuntaimensa ansiosta vaikeammissakin olosuhteissa
  • Ei niin nirso vahvistimelle kuin ääniraidoillekaan
  • Värivaihtoehtoja piisaa
  • Erinomainen hinta-laatusuhde

Huonoa

  • Joku voi kokea kaiuttimen aivan liian kirkasääniseksi neutraaliudestaan huolimatta
  • Vaikka kaiutin ei olekaan kovin vaativa vahvistimen suhteen, rikkaampi toisto edellyttää laatua siinäkin
  • Leffakäyttöä ajatellen erillisen subwooferin hankkiminen lienee paikallaan
  • Saa olla melko iso työpöytä jos nämä ottaa parikseen siihen (pienempi Helium 410 soveltuisi mielestäni paremmin tähän)
  • Tämän kautinparin ja erillisen hyvän vahvistimen hinnalla saisi jo aktiivikaiuttimet kuten Genelecit (tulisi jopa ehkä edullisemmaksi!)

Amphion

Vuodesta 1998 Amphion on suunnitellut ja valmistanut kaiuttimia, jotka mahdollistavat puhtaasta ja luonnollisesta äänestä nauttimisen kotiolosuhteissa – ilman kohtuuttomia esteettisiä tai taloudellisia uhrauksia. Kotimaassa avainlippu merkinnällä palkitun, huolella käsintehdyn Amphion kaiuttimen käyttöikä on jopa kymmeniä vuosia. Jokaisen kodin äänimaailman pitäisi olla puhdas ja luonnollinen. Jotta tämä olisi mahdollista kaiuttimien tulee sulautua kodin sisustukseen.

Amphion tekee kaikkensa tavoitteen saavuttamiseksi – kaiken paitsi suostuu äänenlaadullisiin kompromisseihin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *