Vaihtoehtoiset toimisto-ohjelmat

img
Feb
21
Spread the love

Microsoft Officesta on muodostunut vuosien saatossa varsinainen itseisarvo, mitä tulee tekstinkäsittelyyn, taulukkolaskentaan tai sähköpostiin. Yhtiön ohjelmisto onkin yksi maailman käytetyimmistä tietokoneohjelmista ja yleensä se merkittävin paketti heti Adoben luovien työkalujen jälkeen. Vaikka Microsoft Office onkin se selvästi eniten käytetyin toimisto-ohjelmisto, ei se kuitenkaan ole ainoa sellainen. Se on kuitenkin suhteellisen kallis hankinta jopa opiskelijahintaan, eivätkä kaikki myöskään välttämättä innostu juoksevista kustannuksista, mitä tulee Office 365:n kuukausimaksuihin.

Siispä on aika siis etsiä tälle jättiläiselle vaihtoehtoisia ohjelmia. Harva oikeasti tarvitsee niitä kaikkia ominaisuuksia joita Microsoft Officesta löytyy, joten moni pärjäisi vähemmälläkin. Netistä on ladattavissa myös täysin vapaita toimistopaketteja, joista löytyy kaikki oleellinen – vain ilman sitä hintalappua.

Suosituin ei aina ole paras – sinulle

Moni on pitänyt Officea Microsoftin onnistuneimpana tuotteena, myös siis Windows-käyttöjärjestelmän yli. Microsoft Officesta onkin muodostunut jo yli kymmenen vuoden ajan eräänlainen tavaramerkki, mitä tulee tekstinkäsittelyyn, taulukkolaskentaa tai esitysgrafiikkaan. Ammattikäyttöön suunnitellut Professional-paketit ovat entistä laajempia kokonaisuuksia, jotka pitävät sisällään lisäksi suosituin Outlook-sähköpostiohjelman, Publisher-suunnittelutyökalun ja Access-tietokantaohjelman. Tässä on yleensä kaikki mitä tarvitaan kodin ja työpaikan töihin.

Vaikka Microsoft Office onkin selvästi kaikkein suosituin toimisto-ohjelmisto, se ei ole kuitenkaan alansa ainoa. Jotkut pitävät myös ohjelmaa aivan liian raskaana etenkin yksinkertaisiin töihin. Microsoft on saanut myös paljon negatiivista palautetta uusimpien Office-versioiden käyttöliittymästä, jonka uudistukset ovat tavallaan piilotelleet joitakin ohjelmiston toiminnallisuuksia. Nyt viimeistään kun Office 365:stä on noussut se johtava Office-versio, monet ovat alkaneet etsiä korvaavia vaihtoehtoja kuukausimaksulliselle palvelulle.

Microsoft Office on noussut johtavaan asemaansa osin myös runsaan markkinointinsa ansiosta. Koska se on yleensä ainoa toimisto-ohjelmisto jota myydään kaupoissa, on se monille se ainoa oikea. Tästä ajattelumallista on tarpeellista päästä eroon, mikäli aikoo käyttää muita Office-ohjelmia tehokkaasti. Maailmassa kun ei ole toista Microsoft Officea, vaan jokainen paketti on omanlaisensa kokoelma eri ohjelmia.

Jos siis aiot vaihtaa ohjelmistopakettiasi, sinun pitää valmistautua siihen, että uuden oppiminen vie aina aikansa eikä Microsoftin tapa tehdä asioita ole ainoa oikea.

Vaihtoehtoja löytyy kun vain viitsii etsiä

Jos kerran muita officeja ei löydy kaupoista, niin mistä sitten? No netistä tietenkin! Ja nyt ei todellakaan puhuta mistään harrastajien virityksistä vaan ihan oikeista hyvistä tuotteista. Osa ohjelmista joita tulen mainitsemaan on kaupallisten yritysten valmistavia, osa laajan ammattitaitoisen käyttäjäyhteisön taidonnäytteitä. Kaikki ovat omalla tavallaan hyviä ja menestyvät eri osa-alueille. Siksi on vaikea mainita vain yhtä, koska ihmisten tarpeet ovat eri.

Syy siihen miksi näitä ohjelmia käytetään astetta vähemmän, on yksinkertaisesti ihmisten vähäinen tietoisuus niistä. Yleensä kun halutaan toimisto-ohjelmisto käyttöönsä, halutaan se jo valmiiksi tuttu Microsoftin paketti, mennään lähikauppaan ja ostetaan se. Harva edes viitsii vilkaista muuta tarjontaa. Asia kun on niin että jo valmiiksi runsas suosio tuo automaattisesti lisää asiakkaita. Kuuluisuus on nannaa ja siihen luotetaan.

Etenkin avointen toimisto-ohjelmisto pakettien kohdalla kun kyse ei ole kaupallisista tuotteista, markkinointi ei käytännössä ole. Tällöin ohjelmiston etsiminen, lataus ja asennus sekä käytön opettelu jää yksinomaan käyttäjän itsensä vastuulle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi automaattisesti huonompi tuote. Kaikkihan tietävät että se eniten ääntä pitävä ei välttämättä ole se paras.

Soppaa sekoittaa entisestään liiketoiminnan siirtyminen entistä enemmän verkkoon. Kaikkien uusin villitys ovat erilaiset nettiofficet, joiden avulla työskentely tapahtuu itse selaimessa – ilman erillisiä ohjelmistoja. Puhutaan myös näistä tässä jutussa.

Microsoft Office on tiukemmalla kuin koskaan. Sen ylivertaisuus ei ole enää todellakaan mikään itsestäänselvyys.

Harkitse esimerkiksi näitä

Markkinoilla on kymmeniä toimisto-ohjelmia, joilla tekee pitkälti samat asiat. Toiset ovat hieman laajempia paketteja kuin toiset, toiset taas voivat saada kiitosta puhtaasti selkeydestään tai nopeasta toiminnastaan. Yksikään näistä ei ole täydellinen, mutta ei niin ole Microsoft Officekaan.

Ohjelmien runsaan määrän vuoksi kaikki eivät mahtuneet mitenkään listalle. Osa kuitenkin pyörii paremmin pinnalla vuodesta toiseen. Keskitytään siis ennenkaikkea niihin.

Tästä se alkaa.

LibreOffice

LibreOffice on tällä hetkellä ehkä se tunnetuin vapaa toimisto-ohjelmisto, joka kilpailee suoraan Microsoft Officen kanssa. Yleensä se on se ensimmäinen ohjelma jota suositellaan, kun joku kysyy ilmaista kokonaisvaltaista vaihtoehtoa Microsoft Officelle. Sen lisäksi että se on täysin ilmainen, on se kauttaaltaan avointa lähdekoodia. Tämän on mahdollistanut joukko ihmisiä, jotka haluavat yhteistyössä luoda hyvää ja jakaa sitä myös vapaasti toisille. LibreOffice onkin yksi nopeimmin kasvavista projekteista avoimen koodin maailmassa ja sillä on vankka ja aktiivinen käyttäjäyhteisö.

LibreOffice on ehkä markkinoiden monipuolisin avoin toimisto-ohjelmistopaketti. Se sisältää Writer-tekstinkäsittelyohjelman, Calc-taulukkolaskentaohjelman ja Impress-esitysgrafiikkaohjelma sekä Drawin piirroksille ja kaavioille, Base-ohjelman tietokannoille ja Math-sovelluksen matemaattisille kaavoille. Tämä paketti on ominaisuuksiltaan hyvin lähellä Microsoft Office Professionalia, mutta kuitenkin varsin kevyellä ja yksinkertaisella käyttöliittymällä.

LibreOffice pohjautuu alkuperäiseen OpenOffice.org-hankkeeseen. Vuonna 2010 kehitystyö päätettiin irroittaa Oraclesta ja jatkaa hankkeen kehitystä uudella nimellä LibreOffice. Siksi sekä LibreOffice kuin (Apache) OpenOffice ovat kumpikin kuin kaksi marjaa, sillä ne periytyvät samasta koodista.

LibreOffice on saatavilla sekä Windowsille, Macille kuin Linuxille.

Apache OpenOffice

Apache OpenOffice -pakettiin kuuluu niin ikään samat Write, Calc, Impress, Base, Draw ja Math -ohjelmat kuin LibreOfficessakin. Ohjelma myös näyttää lähes samalta, vain nimi on eri. Siksi monet ovatkin ihmetelleet, mikä näiden kahden ero oikein on. Loppukäyttäjälle lähes olematon, sillä molemmissa perustoiminnot ovat täysin samat – kyse on enemmänkin kosmeettisista seikoista (valikoiden sijainneista, käyttöliittymän rakenteesta jne.). Mutta molemmilla tekee tismalleen samat asiat.

Jotta voidaan ymmärtää mitä järkeä on kehittää kahta samaa ohjelmaa, pitää tarkastella historiaa. Molemmat sekä LibreOffice että Apache OpenOffice ovat peräisin Sun Microsystemsin StarOfficesta. Vuonna 2000 ohjelma muutettiin avoimeksi, uudella nimellä OpenOffice.org (tämä on se tuttu minkä kaikki tuntevat). Puolestaan vuonna 2011 Oracle osti Sun Microsystemsin ja samalla uudelleennimesi alkuperäisen StarOfficen Oracle Open Officeksi. Tässä vaiheessa moni ohjelmiston silloinen kehittäjä jätti projektin ja liittoutui yhteen jatkaen kuitenkin sen kehitystä uudella nimellä, LibreOffice. Tämän jälkeen esimerkiksi moni Linux-jakelu vaihtoi oletus toimisto-ohjelmistonsa OpenOfficesta LibreOfficeen. Samana vuonna 2011 syntyi myös Apache OpenOffice, sillä Oracle lahjoitti alkuperäisen OpenOffice.orgin kokonaisuudessaan Apache Software Foundationille.

Kaikki mainitut ohjelmat (StarOffice, Oracle Open Office, OpenOffice.org, LibreOffice, Apache OpenOffice) perivät siis tavallaan saman koodin ja tästä johtuen ne kaikki ovat hyvin samanlaisia. Kuitenkin molemmilla sekä LibreOfficella että Apache OpenOfficella on oma kehittäjäyhteisönsä, joten voidaan olettaa että ohjelmien tiet pikkuhiljaa eroavat.

LibreOffice kehittyy tätänykyä nopeammin, mutta Apache OpenOfficekaan ei ole kuollut. On siis lähinnä makuasia kummasta tykkää enemmän.

Myös Apache OpenOffice on saatavilla kaikille kolmelle pääalustalle, Windowsille, Macille ja Linuxille.

Apple Productivity Apps

Apple Productivity Apps (entinen iWork) on Applen vastaveto Microsoft Officelle Macintosh ja iOS-alustoilla. Productivity Apps pitää sisällään Pages (tekstinkäsittely), Numbers (taulukkolaskenta) ja KeyNote (esitysgrafiikka) -ohjelmat ja on osa Applen laajempaa iLife-sarjaa. Ohjelmia ei sinällään ole suunnattu ammattikäyttöä ajatellen vaan kohderyhmänä ovat lähinnä kotikäyttäjä ja kotitoimistot. Silti, ne pitävät sisällään kaikki Microsoft Officen perustoiminnot, ilman kuukausimaksuja. Kun vielä ottaa huomioon ettei Microsoft Officen Mac-versio pidä sisällään kuin Wordin, Excelin ja PowerPointin, voi olla että Applen vastaavilla ohjelmilla saa enemmän vastinetta rahoilleen.

Uuden Macin tai iOS-laitteen hankkijalle ohjelmat ovat ilmaiset, muut joutuvat pulittamaan niistä 19,99 euroa kappaleelta. Se on kuitenkin huomattavasti vähemmän mitä Microsoftin ohjelmistopaketti maksaa jopa opiskelijahintaan kertamaksuna 140 euroa. App Storesta hankittaviin Pages, Numbers ja KeyNote -ohjelmien hintaan sisältyy myös päivitykset tuleviin versioihin, joita ei luonnollisestikaan Microsoft Officessa ole – ilman siis Office 365 -tilausta.

iLife-suite (Apple Creative Apps) pitää sisällään jo mainittujen toimisto-ohjelmien lisäksi iMovie (yksinkertainen videoeditointi), iPhoto (valokuvienhallinta/kevyt editointi) ja GarageBand (musiikin luonti) -ohjelmat. Jotkut laskevat myös muut Applen ohjelmat (kuten SafariMail ja FaceTime) osaksi tätä pakettia, mutta virallisesti ne eivät siihen kuulu.

Apple Productivity Apps ja Creative Apps -ohjelmat ovat hankittavissa App Storesta kappalehinnoiteltuna.

Corel WordPerfect Office Suite

WordPerfect on kuuluisa tekstinkäsittelyohjelma, jonka kulta-ajat olivat vuosien 1980-1990 välissä. Tällöin sitä pidettiin jopa alansa de factona, eli standardina. Ohjelmaa kehitetään edelleen ja uusin versio onkin vuodelta 2014. Vaivannäöstä huolimatta se on jäänyt pahasti Microsoftin, Applen ja Googlen vastaavien ohjelmien jalkoihin ja hankintaa rajoittaa entisestään ohjelman korkea hinta (kirjoitushetkellä X7 Office Standard 415 euroa).

Jos OpenOfficen historia oli värikäs, ei WordPerfect jää siitä kauas. Alunperin vuonna 1979 kehitetty ohjelma on hyvin vanha, ottaen huomioon että DOS-versiokin ohjelmasta julkaistiin vasta vuonna 1982. Alunperin Satellite Software Internationalin kehittämä ohjelma suunniteltiin Data General -yhtiön tietokoneisiin. WordPerfect myytiin useaan otteeseen eri omistajalle, vuonna 1994 Novellille ja Novell edelleen nykyiselle Corelille vuonna 1996. Itseasiassa WordPerfect oli aikoinaan suosittu ohjelma Suomessa, sillä esimerkiksi Suomen Oikeuslaitos käytti sen DOS-versioita vielä 2000-luvullakin.

Alunperin teksinkäsittelyohjelmana tunnettu WordPerfect on sittemmin laajentunut täysiveriseksi toimisto-ohjelmaksi. Nykyisin se kattaa tekstinkäsittelyn lisäksi myös taulukkolaskenan, esitysgrafiikan, tuen yli 60 eri tiedostotyypille, Microsoft Office-yhteensopivuuden ja sekä monipuoliset sisäänrakennetut PDF-työkalut.

Silti, ottaen huomioon ohjelmiston erittäin korkean hinnan, sen ominaisuuksista puuttuu esimerkiksi Microsoft Office Professionalin Access- ja Publisher -työkalut – vaikka pakettia markkinoidaankin ammattikäyttöön. Jos PDF-ominaisuudet ovat oikeasti niin hyviä kuin mainostetaan, ottaa ohjelma puitteissaan kiinni korvaamalla Adobe Acrobatia.

Corel on tunnettu monien ohjelmiensa hankkimisesta muilta tahoilta ja jatkojalostamalla niitä sitten itse. WordPerfect elää edelleen ja pienivaraisempikin voi verestää muistoja ainakin trialin muodossa.

WordPerfect on saatavilla vain Windowsille.

Google Docs

Google Docs on ilmainen palvelu, jossa jokainen Google-tilin omistaja voi luoda ja muokata asiakirjoja, laskentataulukoita, esityksiä ja lomakkeita suoraan selaimessa toimivilla työkaluilla. Docs sisältää kaiken tarvittavan dokumenttien kirjoittamiseen ja perusmuotoiluun, yksinkertaiseen ja pitkälti automatisoituun taulukkolaskentaan ja monien valmiiden teemojen sekä fonttien ansiosta simppeliin esitysgrafiikan luontiin. Docsissa on saatavilla myös valmiita pohjia erilaisten lomakkeiden luomiseen. Jos olet joskus käyttänyt Microsoft Worksia, tiedät mistä on kyse.

Kaikki Docsissa luodut tiedostot tallennetaan automaattisesti Google Driveen, jossa jokaisella käyttäjällä on 15GB ilmaista tallennustilaa. Tiedostoihin pääsee näin helposti käsiksi laitteella kuin laitteella – myös älypuhelimella ja tabletilla. Vaikka Docs toimiikin ensisijaisesti verkossa, on myös offline-käyttö mahdollista. Ja vaikka muut työporukastasi käyttäisivät Microsoft Officea, osaa Google Docs käsitellä myös sen tiedostomuotoja.

Google Docs on veloitukseton palvelu ja sisältyy kaikkien Google-tilin ja GMailin-käyttäjien ohjelmistovalikoimaan automaattisesti. Mobiilisovellukset Docsin käyttöön löydät laitteesi sovellusvalikoimasta.

Zoho Docs

Zoho Docs on heille jotka haluavat pilviofficen, mutta eivät ole innostuneita jakamaan dataansa Googlelle. Zoho Docs pitää sisällään kolme pääkomponenttia, WriterSheet ja Show, joilla onnistuu niin tekstinkäsittely, taulukkolaskenta kuin esitysgrafiikkakin. Google Docsin tapaan data tallenetaan verkkoon, jolloin se on käytettävissä laitteella kuin laitteella. Ilmaiseen sopimukseen kuuluu 5GB:n tallennustila, joka on maksullisessa jäsenyydessä laajennettavissa 1TB:n asti.

Siinä missä Google Docs on suunniteltu ensisijaisesti yksittäiselle käyttäjälle, Zoho Docs tähtää tiimityöskentelyyn. Zoho Docs sopiikin erinomaisesti käytettäväksi esimerkiksi työryhmässä, jossa useiden eri henkilöiden on käsiteltävä samaa dataa – kuitenkin omaltaa päätteeltään. Zohossa käytettävissä olevat monipuoliset jakomahdollisuudet saavat palvelun muistuttamaan lähes jo enemmän Dropboxia kuin toimistotyöskentelyä. Tiedostoja on siis helppo jakaa eri henkilöiden kesken, joko simppelin linkin avulla tai lataamalla datan suoraan julkisesti verkkoon. Tiedostoja on myös mahdollista salasanasuojata.

Ehdottomasti Zohon mielenkiintoisin ominaisuus on kuitenkin live-chatti, jonka avulla työryhmä voi keskustella toisilleen suoraan sovelluksesta. Voit itse esimerkiksi pyytää toiselta työntekijältä hänen mielipidettään asiasta ja hän voi tarvittaessa jopa täydentää dokumentin puolestasi. Kun kaikilla on sama pääsy samaan dataan, työskentely on paljon sujuvampaa.

Zoho Docsin ilmainen perusversio pitää sisällään kaikki perustoiminnot, jotka riittävät hyvin esimerkiksi kotikäyttöä tai pientä toimistoa ajatellen. Laajemmat mukauttaumisominaisuudet, kuten tiedostojen salasanasuojaus ja rooli-pohjainen pääsynhallinta ovat maksullisten jäsenyyksien takana. Kuitenkin kalleinkin kuukausijäsenyys maksaa alle 8 euroa kuussa, joten kovin hintavasta palvelusta ei ole kyse mikäli se vain muuten tuntuu sopivalta.

SoftMaker FreeOffice

SoftMaker FreeOfficea on jo pitkään pidetty yhtenä parhaana vaihtoehtona Microsoft Officelle. Vaikka se ei olekaan esimerkiksi LibreOfficesta poiketen avointa koodia, on sen käyttäminen kuitenkin ilmaista sekä koti- että ammattikäytössä. FreeOffice on riisuttu versio yhtiön maksullisesta SoftMaker Office -tuotteesta.

FreeOffice on täysiverinen toimisto-ohjelmisto, joka pitää sisällään TextMaker-tekstinkäsittelyohjelman, PlanMaker-taulukkolaskentaohjelman sekä Presentations-esitysgrafiikkaohjelman. Kaikki kolme ohjelmaa ovat Microsoft Office yhteensopivia. Kaupallinen SoftMaker Office -versio pitää sisällään lisäksi eM Client Professional -sähköpostiohjelman, joka sisältää myös kalenterin, kontaktit, tapahtumat ja tehtävät sekä BasicMaker makrolaajennuksen TextMakerin ja PlanMakerin automatisoinnille.

FreeOfficen parhaita puolia ovat sen ilmaisuuden lisäksi mm. erinomainen Microsoft Office-tuki sekä tuki kaikille yleisimmille ja avoimille formaateille. Ohjelmisto osaa myös käsitellä tiedostoja muuttumattomasti, tapahtui se millä versiolla tahansa. TextMaker osaa luoda myös PDF-tiedostoja, hyödyntää lyhenteitä kirjoitettaessa, sallii piirtää ja liittää kuvia vapaasti asiakirjoihin ja kirjata kaikki tehdyt muokkaukset ylös, jotta ne voidaan kumota helposti koska vain. PlanMakerin parhaita puolia puolestaan ovat mm. vahvasti automatisoidut kaavat ja laskelmat jopa toisista tiedostoista (ei siis vain välilehdiltä). Presentations-työkalu saa kiitosta useista erilaisista valmiista tyylikkäistä pohjista, joilla esityksestä saa näyttävän helposti.

FreeOffice tukee myös mitä tahansa kieltä maailmassa, myös Arabiaa. Vaikka käyttöliittymää ei vielä toistaiseksi saa suomeksi, eiköhän sitä englannilla pärjää?

FreeOffice on saatavilla Windowsille ja Linuxille. Lisäksi olemassa on myös mobiiliversio Android-laitteille. Kaupallinen SoftMaker Office (2012) on ostettavissa heidän sivuiltaan hintaan 89,95 euroa (Windows) ja 69,95 euroa (Linux). Hintaero johtuu Windows-versioon saatavilla olevista ylimääräisistä toiminnoista, jotka puuttuvat Linux-versiosta.

WPS Office Free (Kingsoft Office Free)

Kuten yllämainittua SoftMaker FreeOfficea, myös WPS Office Freetä on pidetty yhtenä parhaana vaihtoehtona Microsoft Officelle. Ohjelma tunnetaan ehkä edelleen paremmin Kingsoft Office nimellä, vaikka muutoksesta on kohta jo lähes vuosi. WPS Officen parhaina puolina on pidetty erityisesti sen tuttua käyttöliittymää, joka jäljittelee pitkälti juuri Microsoft Officea. Muutos tuntemattomaan on siis yritetty tehdä mahdollisimman kevyeksi.

Kingsoft WPS Officea onkin vitsikkäästi pidetty Microsoft Officen Kiina-versiona, lähinnä juuri sen Kiinassa menestymisen vuoksi – vaikka onhan itse kehittäjäkin kiinalainen. Mm. nimimuutos johtuu puhtaasti siitä, että yhtiö yrittää tavoitella tuotteellaan uusia markkina-alueita. Vuodesta 2005 lähtien, WPS Office on tiukasti jäljitellyt Microsoftin ohjelmien ulkoasua ja on muutenkin panostanut vahvasti siihen, että Microsoftin-tiedostomuodot ovat yhtä tuettuja siinä missä Kingsoftin omatkin.

WPS Office Free pitää sisällään kaikki Wordin, Excelin ja PowerPointin tärkeimmät toiminnot, tutussa käyttöliittymässä. Se on täysin yhteensopiva Microsoft Officen tiedostomuotojen kanssa ja hyödyntää samaan tapaan halutessasi pilvitallennusta, kuin OneDrivekin. Lisäksi suurin osa saatavilla olevista toiminnoista on käytettävissä jo ilmaisessa versiossa, eivätkä Premium- ja Business – versiotkaan ole hinnalla pilattuja. Microsoftin tapaan myös Kingsoft on siirtynyt kuukausimaksulliseen tilausmuotoon, eli siis maksulliset jäsenyydet maksavat 3 dollaria (Premium) ja 5 dollaria (Business) kuussa. Euroissahan se on vielä vähemmän.

Mikäli haet ilmaista tai ainakin edullisempaa vaihtoehtoa Microsoft Officelle etkä ole kiinnostunut opettelemaan tutun ohjelman käyttöä uudelleen, sanoisin että tätä lähemmäksi tavoitetta et voi päästä.

NeoOffice

NeoOffice hakee käyttäjiä Applen asiakkaista, jotka etsivät kokonaisvaltaista toimisto-ohjelmistoa Macillensä.  NeoOffice sijoittuu johonkin Microsoft Officen ja LibreOfficen välimaastoon, tarjojen suhteellisen tyylikkäät ja monipuoliset työkalut pienellä hintalapulla (29,99 euroa). NeoOffice Free Edition on lisäksi täysin ilmainen, mikäli maksaminen ei tunnu tällä hetkellä ajankohtaiselta.

NeoOfficella voi luoda, muokata ja katsella kaikkia Microsoft Officella, LibreOfficella ja OpenOfficella luotuja dokumentteja. Yksi sen vahvuuksista on sen vakaus, eli ohjelma kaatuilee erittäin harvoin. NeoOffice juontaa niistä ajoista, jolloin OpenOffice portattiin ensikertaa Macille (2003). Siitä lähtien NeoOfficen työntekijät ovat säännöllisesti lisänneet tuotteeseensa toimintoja, joita avoimissa toimistopaketeissa ei välttämättä vielä tänäkään päivänä ole. Näitä ovat esimerkiksi tiedostohistoria ja natiivi tiedostolukitus pilvipalveluista sekä kosmeettiset parannukset käyttöliittymän (jotta ohjelman toiminta näyttäisi enemmän Macin omalta kuin Linuxilta).

NeoOffice on melko uniikki luomus, josta on vaikea sanoa sen kummempaa. Se on melko simppeli kokonaisuus, joka on hyvin lähellä LibreOfficea. Onko se sitten sitä merkittävästi parempi ja etenkin onko se 30 euron arvoinen, sitä sinun on kysyttävä itseltäsi. Se on kuitenkin mainitsemisen arvoinen ohjelma, kun saatavilla on suhteellisen vähän Mac-exclusive -ohjelmia

NeoOfficen ja NeoOffice Free Editionin ainoa eroavaisuus on, että Free Edition ei voi tallentaa tiedostoja.

SSuite Office

Sanotaan suoraan, jos haet Officea viimeisimmillä ominaisuuksilla – SSuite Office ei ole sinulle. Se on enemmänkin lähempänä Microsoft Office 2003 -tasoa, eikä esimerkiksi kykene käsittelemään OpenXML-tiedostoja, kuten .docx tai .xlsx. Ohjelman ominaisuudet ovat muutenkin varsin rajoittuneet ja monipuolisempia vaihtoehtoja löytyy runsaasti.

Miksi sitten mainita tämä kivikautinen tekele? No, koska se on kuitenkin erinomainen Office vähemmän vaativalle yleisölle. SSuite Office on varsin helppokäyttöinen ja erityisesti sen tekstinkäsittely- ja taulukkolaskentaohjelmat pystyvät kuitenkin ihan hyödylliseen jälkeen. Paketissa on myös runsaasti muita toimintoja, jotka esimerkiksi monista muista ohjelmistoista puuttuvat. Näitä ovat esimerkiksi sähköpostiohjelma, grafiikkaeditori, kaavaeditori ja kuvakatselin. Jos sinulla tietysti on näille tehtäville jo omat ohjelmat, et lisäominaisuuksista juuri hyödy.

SSuite Office sopii siis parhaiten simppeliin toimistotöihin, silloin kun ei vaadita alan standardin mukaista jälkeä.

ThinkFree

ThinkFree menee samaan kategoriaan Google Docsin ja Zoho Docsin kanssa, eli se on siis nettioffice. Palvelu käytetään selaimessa ja se tarjoaa tekstinkäsittely, taulukkolaskenta ja esitysgrafiikka toiminnallisuudet ilman ohjelmien erillistä asennusta. Sen vahvuus on käyttäjäystävällisessä käyttöliittymässä, johon kokenemattomampikin käyttäjä pääsee nopeasti sisälle.

ThinkFree on melko samanlainen palvelu kun jo mainittu Zoho Docs. Se sopii erinomaisesti tiimityöskentelyyn, jossa useampi käyttäjä voi muokata samanaikaisesti samaa dokumenttia. Tiedostot tallennetaan luonnollisesti pilveen, jolloin ne ovat käytettävissä mistä tahansa missä verkkoyhteys on vain saatavilla. Saatavilla on myös mobiilisovellukset älypuhelin- ja tablet-käyttöön.

Palvelu on täysin ilmainen eikä sisällä mitään rajoituksia toiminnallisuudessa, mitä yleensä on muissa palveluissa Free- ja Premium-tilausmuotojen välillä.

CollateBox

Jos varsinaiset toimisto-ohjelmat ovat tarkoitettu itse datan luontiin, niin CollateBox on suunniteltu erityisesti sen säilömiseen ja jakamiseen vaivatta. Palvelun idea on toimia keskitettynä paikkana tallentaa ja jakaa yritysten dataa, ilman tarvetta lähettää liitteitä sähköpostitse. CollateBoxin vahvuus on sen muokattavuus käyttäjän tarpeisiin. Voit itse päättää mihin dataan kenelläkin on pääsy ja mitä he voivat sillä tehdä. Rajoituksia on mahdollista tehdä jopa itse tiedostojen sisällä, esimerkiksi sallia vain laskentaulukon tiettyjen solujen muokkaus. Tavoitteena on luoda vankka ja tietoturvallinen paikka hallita kaikkea yritysten dataa, samalla kuitenkin viestintää ja työn jouhevuutta parantaen.

Kuten Lucidchart, CollateBox ei varsinaisesti siis korvaa varsinaisia Office-paketteja. Sen tehtävä on toimia sen rinnalla, tehden työnteosta entistä tehokkaampaa.

Palvelun hinta on 10 dollaria kuussa.

Lucidchart

Lucidchart ei itseasiassa ole mikään kaikenkattava ohjelmistopaketti. Syy miksi mainitsen sen kuitenkin tässä on se, että se on erinomainen työkalu erilaisten kaavojen ja diagrammien luontiin. Toki monet toimisto-ohjelmat sisältävät kaavatyökalun jo itsessään, mutta Lucidchart on paljon monipuolisempi – ja helpompi käyttää. Diagrammeja on helppo luoda vedä ja pudota pohjaisen käyttöliittymän avulla, joka mahdollistaa erilaisten tyylikkäiden kaavioiden, verkkosivujen, kehysten, organisaatiokaavioiden tai vaikkapa miellekarttojen luonnin ilman vaikeita komentoja.

Toinen Lucidchartin vahvuus yli perinteisten Office-pakettien kaavaohjelmien, on sen mahdollistama tiimityöskentely. Live-chatti ja tiimijäsenten dokumenttien kommentointimahdollisuus pitävät vaikka koko ryhmän ajantasalla projektin etenemisestä. Monet käyttäjät voivat halutessasi muokata samaan dokumenttia ja järjestelmä pitää kirjaa, kuka teki minkäkin muokkauksen. Luonnollisesti Lucidchart tarjoaa mahdollisuuden myös palata dokumentin aiempaan versioon, mikäli sattuu niin että joku tiimistä on mennyt mokaamaan jotain.

Lucidchartia käytetään suoraan selaimessa ja se toimii natiivilla HTML5-tekniikalla. Siksi se toimii ongelmitta millä tahansa selaimella ja kaikilla nettikäytön mahdollistavilla laitteilla. Valmiit dokumentit on helppo julkaista suoraan verkkoon, vaikkapa wikiin tai blogiin.

Lucidchartin ilmainen versio on rajattu 25MB tallennustilaan ja maksimissaan 60 objektiin kaaviossa. Tallennustilaa on mahdollista saada lisää, rajoitukset poistaa ja hankkia muitakin lisäominaisuuksia maksullisilla jäsenyyksillä. Hintataso alkaa muutamasta dollarista kuussa.

IBM Lotus Symphony

Alkuperäisen IBM PC arkkitehtuurin kehittäjänä parhaiten tunnettu IBM on myös kokeillut siipiään toimisto-ohjelmien parissa. Heidän avoin Office-ohjelmansa Lotus Symphony saavutti aikoinaan jalansijaa erityisesti Linux-käyttäjissä, mutta jäi pahasti taka-alalle OpenOffice.orgin julkaisun jälkeen 2000-luvun alussa. IBM on samoihin aikoihin vetäytynyt pikkuhiljaa pois kuluttajatietokoneiden markkinoilta ja toimii nykyään lähinnä palvelintekniikan parissa.

Vaikka harva tänäpäivänä edes ohjelmaa tunnistaa, on se silti varteenotettava vaihtoehto jos haluaa jotenkin erottua joukosta.

KOffice

KOffice on taas yksi avoimen lähdekoodin toimisto-ohjelma. Se on saanut suosiota erityisesti Linux-järjestelmien KDE-työpöytäympäristössä käytettävänä Officena. KOffice pitää sisällään perusofficen päätoiminnot: KWord-tekstinkäsittelyn, KCells-taulukkolaskennan sekä Showcase-esitysgrafiikan. Kuten kuvasta voi todeta, KOffice ei pröystäile hienolla ulkoasulla vaan luottaa siihen että joku arvostaa vielä yksinkertaista ohjelmaa, jolla voi tehdä kaikki pääasiat.

Ei ehkä ensimmäinen ohjelma, jota esimerkiksi PC:lle katselet, mutta kuitenkin tutustumisen arvoinen. Yksi sen merkittävimmistä vahvuuksista on sen lähes alustariippumaton toiminnallisuus. KOffice on nimittäin saatavilla sekä Windowsille, Macille, Linuxille kuin FreeBSD:llekin.

Kohderyhmänä ovat erityisesti Linux-käyttäjät, jotka eivät jostain syystä innostu LibreOfficesta tai Apache OpenOfficesta.

Calligra Suite


Äsken mainittu KOffice on itseasiassa Calligran aiempi versio. Niillä on kuitenkin tästä huolimatta joitain eroavaisuuksia, Calligran ollessa se huomattavasti kehittyneempi ohjelma. Siinä missä KOffice pitää sisällään vain ne kolme pääkomponenttia, on Calligra paljon monipuolisempi kokonaisuus.

Calligra Suite on kokonaisvaltainen toimisto- ja luomisohjelmistopaketti, joka pitää sisällään kaiken tarvittavan tekstinkäsittelyyn, taulukkolaskentaan, esitysgrafiikkaan, ajanhallintaan, kaavioihin, tietokantoihin, piirtämiseen ja luonnosteluun sekä vektorigrafiikkaan. Se on siis tavallaan kuin sekoitus Office-ohjelmia ja Adoben Creative-työkaluja. Vaikka paketti ei olisikaan kaupallisten tovereidensa veroinen – etenkään ulkoisesti, on se silti mainittavan laaja kokonaisuus maksuttomia työkaluja.

Kuten KOffice, myös Calligra Suite on saatavilla sekä Windowsille, Macille, Linuxille kuin FreeBSD:llekin.

Office Online (Microsoft Web Apps)

Jos olet kuitenkin niin rakastunut Microsoft Officeen, ettet voi kuvitellakaan käyttäväsi mitään muuta ohjelmaa, Officen sovellusten nettiversiot ovat käytettävissä maksutta. Tarjolla ovat online-versiot tutuista Word, Excel, PowerPoint ja OneNote -sovelluksista sekä Outlook.com sähköposti ja 15GB tallennustilaa OneDrive pilvipalveluun.

Microsoft Office Online (Office Web Apps) toimi selaimessa, eikä edellytä minkään lataamista tai asentamista. Kun olet kirjautunut sisään, kaikki Office Onlinessa käsittelemäsi tiedostot tallennetaan automaattisesti OneDriveen ja niiden työstämistä voi jatkaa myöhemmin vaikka eri laitteelta.

Sama se millä teet, kunhan saat vain tehtyä

Kuten voit yltä todeta, et tarvitse juuri Microsoft Officea käsitelläksesi dokumentteja, laskentataulukoita tai luodaksesi esitysgrafiikkaa ja tietokantoja. Maailmassa on kymmeniä eri ohjelmia samoihin tarkoituksiin, sinun tehtäväksesi jää vain valita se sinulle sopivin. Meidän jokaisen tarpeet ovat kuitenkin hieman erilaiset, joten on hyvä että vaihtoehtojakin on olemassa useita.

Osa mainituista ohjelmista on täysin ilmaisia, joten et menetä mitään jos vaikka kokeilisit kaikkia. Suurimmasta osasta on lisäksi saatavilla maksuton sitoumukseton kokeilujakso, joten voit rauhassa testata palvelua josko se sopisi omiin käyttötarkoituksiisi.

Kaikki mainitut ohjelmat ja palvelut ovat saavuttaneet omanlaistaan suosiota eri piireissä. Siksi suurin osa listatuista ohjelmistoista on valittu vuosi toisensa perään parhaiksi Microsoft Officen vaihtoehdoiksi.

Mitä toimisto-ohjelmaa sinä käytät? Keksitkö jonkun hyvän, joka jäi uupumaan listalta? Kommentoi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Skip to toolbar