Rajatonta liikkumavapautta Sennheiser RS-120

img
May
19
Spread the love

Kuulokkeet päässä joutuu yleensä istumaan lähes äänilähteessä kiinni. Suurin osa markkinoilla olevista kuulokkeista on langallisia, mutta joukkoon mahtuu myös langatonta tekniikkaa hyödyntäviä malleja. Yksi suosittu malli näistä on Sennheiser RS-120.

100 metriä riittää suurempaankin kartanoon

Sennheiser RS-120:ssa homma pelittää niin, että mukana tuleva lähetin liitetään 3.5mm stereojohdolla äänilähteeseen ja tämä lähettää signaalin itse kuulokkeisiin. Samainen lähetin toimii myös kuulokkeiden latausasemana ja miksei säilytyspaikkanakin.

Kantamaa luvataan huikeat 100 metriä, mutta kuulopuheiden perusteella ääni rupeaa heikkenemään jo reilun 10 metrin kohdalla. Pidempää kantamaa ei ole ollut mahdollista juuri testata, sillä kerrostaloasunnossa harvoin moisia tiloja on. Joka tapauksessa, sanotaanko 5-10 metrin etäisyydellä ääni on kulkenut ilman kantaman aiheuttamia häiriöitä.

Sisäinen vahvistin ja akut

Koska langattomissa kuulokkeissa virta ei voi kulkea piuhaa pitkin, on voimanlähteenä Nimh-akut. Tämä tarkoittaa myös sitä, että koska virta tulee kuulokkeisiin sisäisesti, ei äänilähteen tehottomuus huononna ääntä. Eli soi samalla vahvistuksella mp3-soittimesta ja erillisestä vahvistimesta.

Akkuja pitää ladata ensimmäisen kerran ohjeiden mukaan 24 tuntia. Jatkossa täydet lataukset ovat noin 8 tunnin mittaisia. Akuilla puolestaan kuuntelee parhaimmillaan jopa 12 tuntia, riippuu tietysti äänenvoimakkuudesta. Itse olen ainakin näiden suhteen toiminut niin, että yöksi laittanut latautumaan, vaikka virtaa vielä olisikin ollut.

Kun akut alkavat tulla tiensä päähän, voi ne itse vaihtaa. Kyseessä siis aivan tavalliset ladattavat akkuparistot.

Äänenlaatu

Lyhyesti sanottuna Sennheiser RS-120:n äänenlaatu on tyypillinen. Se on peruslaadukas, vailla suurempia hienouksia tai pahempia ongelmakohtia. Ääni on Sennheisereille tyypillinen, bassotoistoltaan keskinkertainen ja monelle musiikkityylille sopiva.

Basso ei kouraise kovin alhaalta, jää siihen noin 50-60Hz, ja jumputuskorostusta on jonkun verran tiedossa. Muuten ääni on perusselkeä, vaikka matalataajuuksia selvästi korostava.

Erottelevaksi ei voi nimeksikään sanoa. Eli siis hyvin keskinkertainen ääneltään.

Langattomuus heikentää äänenlaatua

Kannattaa muistaa, että äänenlaatu on hintaansa nähden varsin kehno langattomien kuulokkeiden kohdalla. Samaan hintaan saa paljon parempaa laatua langallisten puolelta, joten kannattaa harkita tarkasti, onko langattomuus äänenlaadun heikentymisen väärti.

Ei ole kokemusta muista langattomista kuulokkeista, mutta ainakin nämä tuppaavat ottaa häiriötä muista langattomista laitteista, kuten esim. WLAN-modeemista.

Lisäksi mykkinä hetkinä taustalta kuuluu selkeästi langattomuuden aiheuttamaa suhinaa.

Ergonomia

Ergonomia on tärkeä osa kuulokkeiden valinnassa. Siinä missä äänenlaatukin, jos kuulokkeet painavat, ei niitä tee mieli käyttää.

RS-120 painaa ainakin itselläni hieman korvia pidemmissä kuuntelusessioissa. Kuulokkeet myös helposti putoavat päästä, jos päätä kallistelee liikaa. Myös pientä hiostusta on aistittavissa, mutta ei mahdotonta. Eli hieman ongelmakohtia tällä osa-alueella, ei mahdottomaksi asti, mutta kuitenkin.

Muuta

Kuulokkeissa on on/off kytkin, äänenvoimakkuuden sekä taajuuden säätö. Lähetin ja kuulokkeet täytyy siis säätää samalle taajuudelle, jotta ääni kuuluu.

Itse ainakin olen todennut volyymi- ja taajuussäädön ollessa vierekkäin helposti sotkevani taajuuden rullasta yrittäessäni säätää äänenvoimakkuutta. Mielestäni nämä pitäisi olla kauempana toisistaan tai pikemminkin eri puolilla.

Lyhyesti

Sennheiser RS-120               ★★☆☆☆

Langattomat kuulokkeet Sennheiserilta perushyvällä äänellä

Plussaa

  • Langattomuus vapauttaa liikkumaan vapaasti
  • 3.5mm liitäntä lähettimessä sopii lähes joka äänilähteeseen
  • Perushyvä äänenlaatu
  • Äänenvoimakkuutta voi säätää kuulokkeista
  • Akut kestää pitkään

Miinusta

  • Äänenlaadulta on turha odottaa liikoja. Ei missään nimessä ”hifi”, vaan pikemminkin tyypillinen stereolaatu.
  • Ottaa helposti häiriöitä muista langattomista laitteista
  • Pidemmässä käytössä voi hieman painaa korvia ja hiostaa
  • Äänenvoimakkuus ja taajuus menee helposti sekaisin

Suosittelenko?

Tämä on hyvin yleinen malli ja monilla käytössä. Kannattaa kuitenkin huomata langattomuuden tuomat edut ja haitat. Vaikka liikkumavapaus on toista luokkaa kuin langallisissa, äänenlaatu ottaa ison kolauksen heti langattomuuden takia. Samaan hintaan saisi paljon parempaakin.

Valitse, jos haluat vain perushyvät kuulokkeet ja langattomuus on etusijalla. Muussa tapauksessa suosittelen paneutumaan asiaan tarkemmin ja katsomaan muita malleja.

Voit lukea kuulokesuosituksiani kirjoituksesta Opas kuulokkeiden valintaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Skip to toolbar